-->

torstai 7. huhtikuuta 2011

Watsonin jalanjäljissä

Tänä iltana oli havaittavissa lievä levottomuus, joka johti seuraavaan, tuttua biisiä lainailevan mestariteoksen syntyyn. Kaikella rakkaudella tiedätte-kyllä-kenelle (ei Voldulle). 


Kuningaskarva


On piilossa naamakon,
suojassa nenukin raunion,
valtakunta karvainen
kulmakarvakäärmeiden
Vain naamakko tuntee sen
Niin piilossa naamakon,
otsaluulla laakealla,
alkaa tanssi hiljainen
kulmakarvakäärmeiden.

Vain fuksimme näkee sen.
Luennon tullen tanssimaan
karvat saapuu piilostaan,
viiksillä kimaltelee kuu.
Karva suurin, oikeanpuoleinen,
nousee pystyyn huojuen,
naamikosta soitto kantautuu.

Kun kruununsa hikisen,
käärmeistä vanhin, jo valkoinen,
nenää kohti tiputtaa,
loisteen uuden posket saa.
On aika nyt tullut sen.
Vartijana tunteiden,
karva vanha, valkoinen,
nähnyt on myös loiston viiksien.
Mutta voimat naamakon
voittaneet jo viikset on,
murenee jo pinta päänahankin.
On karvojen kuninkaan
aika nyt luopua kruunustaan.
Karva vanhin, valkoinen,
tanssii kauas kadoten.
Nyt hiustupsu peittää sen. 

3 kommenttia:

Pupulainen kirjoitti...

Kulmakarvat ja viikset <3

marika.roininen kirjoitti...

Naamakko on ihana sana.:D
kulmakarvakäärmeet <3

Watson kirjoitti...

Tän runon lukeminen oli ehkä paras mahdollinen tapa aloittaa tämä epäilemättä tuskantäyteinen perjantaipäivä. Kiitos. :D