Kuulin hämmentävän keskustelunpätkän junassa. Pitihän siitä kirjoittaa.
Ystävyyttä lähijunassa
Kaksi herraa etenee junan keskikäytävää.
Pienempi viinalta tuoksahtaa ja edellä vipeltää,
perässä tulee partaveikko, jota jo kyllästyttää.
"Hei istuisit nyt jo jonnekin, mun jalkoja väsyttää",
huikkaa parrakas hetkeksi pysähtyen, sitten eteenpäin taas tömistää.
Lopulta kaksikko istumaan jää,
ja lepo partamiehenkin lepyttää.
"Mä arvostan sua ihmisenä, en kusipäänä", hän ylistää.
Pienempi nauraa: "Enkö mä olekaan kusipää?"
"Et sä ehtisi", vastaa vain partamies tää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti