Pääsiäisen tuotoksia

Olin pääsiäisen yli mökillä, mutta onneksi kaiken kivan touhuilun välissä ehti vähän runoillakin. Tässäpä siis pääsiäisen runot, jokainen oman pikku selostuksensa kera.

6.4.
Jostain syystä mökillä ja mummolassa käy aina niin, että nukun öisin ainakin kymmenen tuntia mutta otan silti päivälläkin ainakin yhdet parin tunnin nokoset. Se on kivaa.

mökillä mä voin
nukkua päiväunet
käpertyneenä

7.4.
Hertan haastelistalla oli otsikko "Pöpelikön kuningatar". Kun mökkimme kerran on melkoisessa pöpelikössä, ajattelin, että sieltä varmaan saa inspiraation tällaiseen runoon, ja niinhän sieltä saikin. Runo on varsin uskollinen tiivistelmä yhdestä kevättalvisesta mökkeilypäivästä.

Pöpelikön kuningatar

Vesiämpäristä jäät pois hakkaan ruuvimeisselillä,

avannosta pesuvedet haen ämpärillä,

koiran kanssa karahkoja jäätä pitkin laahaan

ja pikkurisut pulkalla vielä perässä raahaan.

Toisen männyn oksat heitän järven rantaan pinkkaan

ja sinkkivadissa likaiset tiskit hinkkaan.

Saunan jälkeen lumen läpi jäiseen järveen rämmin,

sisko sanoo kuivatessaan: ”Kohta on pylly lämmin”.

8.4.

Mökillä oli taas mukana edellisessä runossa mainitun serkkujen koiran lisäksi myös isotädin kissa. Se inspiroi veljeni antamaan minulle runon otsikon "I lose my faith in you as a cat". Otsikon kielestä johtuen runostakin tuli tämmöinen vieraskielinen.

I lose my faith in you as a cat

You don’t want to eat fish.

It should be your favourite dish.

When I pet you, you won’t purr,

you never seem to clean your fur.

And our house is full of mice

because you think they’re kind of nice.

Your eyes don’t see in the dark,

I think I’ve even heard you bark.

You love to play fetch and you howl in the night,

you’re cheerful and friendly, you don’t scratch or bite

and when you bring me the paper, just like that,

I lose my faith in you as a cat.

You lick my face and wag your tail

and when you try to climb, you fail,

you chase the postman away

and you lie still when I say ‘stay’.

I suppose it’s kind of fun

that you come with me when I run

but if I’d wanted us to jog,

I might as well have bought a dog.

9.4.

Mökillä oli vielä aika lumista ja maailma näytti muutenkin aika valkoiselta. Siksi tartuin tilaisuuteen ja toteutin Hertan haasteen "runo asioista, jotka ovat valkoisia".

Maailmani on maitolasi

Järven jää on valkoinen,

puhdas lumi peittää sen.

Tuskin näen joutsenen,

joka istuu luona kivien.

Ja alla poutapilvien

on mökki vitivalkoinen.

Sitä päin kai kohta kävelen:

toi valkeus lumisokeuden.

Kirvelevä tappio kääntyy runoksi

Hävisin tänään kolme kertaa putkeen Afrikan tähdessä. Seitsemänvuotias pikkuveljeni veti pidemmän korren. Onneksi itsetuntoni tuhkista sentään nousi Feeniks-linnun lailla upea runo, jossa kärsimys ja tuska puristavat ulos kirjallisen timantin.

Rahattomana Afrikassa
Kolmesataa puntaa taskussain
(ne juuri äsken pankista hain)
Kairosta suuntaan nyt Saharaa päin
sieltä löytääkseni etsimäin.

Tyhjä on kaivos ensimmäinen,
mutta onneni kääntyy: alta kivien
huomaan topaasin loiston säteilevän.
Toivon rahojen matkaani edistävän.

Halki autiomaan, yli savannin
kuljen ja löydänkin smaragdin,
orjakauppiaat ohitan leikiten,
poimin mukaani rubiinin punaisen.

Kapkaupunkiin pääsen, raha virtaa vaan,
mutta sinnekään en jää juhlimaan.
Mun silmissäin siintää tuo yksi vain,
sillä Afrikan tähdestä haaveilen ain.

Madagaskarille siis lentokoneella liidän
ja timanttikätköjä kohti jo kiidän.
Vaan voi, sitten pystyyn nouseekin tie,
sillä viidakkoroisto mun rahani vie!

Ei rahatta pääse pois saarelta lain,
siellä istun ja aattelen timanttiain.
Sen toinen jo löysi ja Tangeriin vei -
tähti Afrikan minulle päätynyt ei.

Runohkoko?

Myönnetään, myönnetään. Tämä on ehkä lähempänä pientä tarinaa kuin runoa. Mutta väitän sitä nyt runoksi joka tapauksessa, koska rakkaat sisarukseni kerran tarjosivat minulle kirjoittamisen aiheen. Ja ainakin tämä on pidempi kuin kaksi aiempaa runoani.

Aikuisen on niin helppo neuvoa

Tömps, tömps, tömps, tömps.

Nopeita lapsen askelia.

Taas.

Isosisko huokaa, ottaa kuulokkeet pois korvilta.

”No mitä?”

”Noku…”

Pikkusisko katsoo varpaitaan.

Sukkahousuissa on kukkakuvioita.

”Mä en haluais pikkuveljeä leikkiin mukaan.”

”Onks toi nyt kilttiä? Jättää toinen ulkopuolelle.”

Pikkusisko kiemurtelee, ei katso silmiin.

”Se aina pilaa kaiken. Mua rasittaa se.”

”Miltä susta tuntuis jos joku sanois susta noin?”

Uhmakas katse.

”Se olis mulle ihan sama.”

”Nyt sä et kyllä taida puhua ihan totta.”

”Puhunpas!”

Tuima ilme, leuka päättäväisesti pystyssä.

”Ja nyt mä näytän sen sulle menemällä pois kuuntelemasta.”

Tömps, tömps, tömps, tömps.

No olipas mustakin hyötyä.

Kohta ne juoksevat kumpikin tänne riitelemään.

Sitten saan taas olla erotuomarina.

Eivätkä ne kumminkaan kuuntele.

Isosisko laittaa kuulokkeet takaisin korville.

Olinko mä muka lapsena noin julma?

Ja noin itsepäinen?

No olin.

Oli niin epäreilua, kun piti olla reilu.

Eivät muut kuitenkaan olleet.

Ei itsekään olisi jaksanut.

Ovi käy.

Sieltä nyt ainakin jompikumpi lähti pihalle.

Hetkeä myöhemmin isosisko katsoo ulos ikkunasta.

Siellä ne leikkivät yhdessä, ihan tyytyväisen näköisinä kumpikin.

Ehkä se kuitenkin vähän kuunteli.

Ja jaksoi olla reilu.