Loppukuun loruilut

Olen taas päivittänyt runoja tänne tosi laiskasti, mutta tässä nyt viimeiset. Jee vappu!

24.4.
Tämä haiku on oikeasti kirjoitettu vasta seuraavana päivänä, koska unohdin. Se kertoo vyökokeen aiheuttamasta pelosta.

ylihuomenna
paniikki iskee jo nyt
iik iik apua

25.4.
Hertta tietää, mistä tässä on kyse.

OPT
Yksi ainoa kyynel
poskelle silmästä valuu.
Länkisäärinen enkeli
pyyhkiä pois sen haluu.

26.4.
Olin illan ulkona kylmässä.

varpaat hyytyneet
junan lämmössä hieman
kipristelevät

27.4.
Tämäkin runo on kirjoitettu oikeasti vasta seuraavana päivänä. Se kertoo vyökokeen jälkeisistä tunnelmista.

Onnistuminen
En oksentanut nurkkaan,
en kompastunut miekkaan,
en unohtanut tekniikkaa,
eivät tavoitteet valuneet  hiekkaan.

28.4.
Pieniä lapsia. Sellaisia ne ovat.

lapsoset ovat
pieniä apinoita
mutta söpöjä

29.4.
Yhdeksänvuotias pikkusiskoni kertoi oppineensa hallitsemaan maanantaita. Se inspiroi maanantaisen anagrammirunon.

Maanantaina
Antin naamaa
vääntää väsymys,
mäntä syvä väsyä
kasvoihin hankaa.
Ankka-aivonsa, hih.

30.4.
Istuin junassa matkalla kotiin vappua viettämästä ja tajusin, että tässä oli viimein tilaisuus toteuttaa serkkuni viimeinen haaste: kamalassa metelissä runo hiljaisuudesta. En nyt tiedä, vastaako lopputulos odotuksia, mutta yritin tavoittaa jotain hiljaisuutta tähän kuitenkin. Ystävällinen (tuntematon ja humalainen) vierustoveri auttoi antamalla hyviä elämänohjeita, jotka itse asiassa inspiroivat runoa jonkin verran.

Kotimatka
Junassa vappuna
musiikkia, joku laulaa päälle,
lapsi hakkaa ilmapalloa ja kiljahtaa.
Vierustoverin neuvoja oman tien löytämisestä:
ihminen tavoittelee aina kokonaista täydellisyyttä.

Jossain yläpuolella
karanneet vappupallot kohoavat kohti pimenevää taivasta.
Matkalla asemalta yksinäinen rusakko
loikkii tyhjän tien yli.

Pieni pörröinen tuholainen

Ei, kyseessä ei ole hiiri, rotta tai edes citykani, vaan paljon salaperäisempi otus, joka vainoaa viattomia aikidoharrastajia. Runon otsikko paljastaa ötiäisen nimen, ja runo itse vastaa Hertan haasteeseen "runo mielikuvituseläimestä".

Hakamahamsteri
Se on pieni, pyöreä, pörröinen,
väriltään tummansininen,
ja jos totuutta siitä tietäisi en,
sanoisin: oi, se on suloinen!

Mutta ulkonäköön luottaa ei saa:
tämä otus vain harmia aiheuttaa.
Se hakaman sisällä asustaa
ja sinne möykkyjä muodostaa.

Kun hakamaa viikata yrittää,
hamsteri karvansa pörhistää,
hakaman sisukset myllertää
ja lahkeessa möykkynä möllöttää.

Harva vain hamsterin nähnyt on,
sen suojaväri on verraton.
Mutta hamsterin uhri on kiistaton:
pieni hakamanviikkaaja onneton.

Treeniruno (hieman myöhässä)

Tämä ei ehtinyt nettiin ihan oikean vuorokauden puolella, mutta tuleepahan nyt kuitenkin. Olin treeneissä ja sain taas muistutuksen siitä, että siellä on hyvä olla hereillä.

aikidokalle:
kun joku lyö sinua
kannattaa väistää

Vielä yksi aikidoruno

...koska aamutreenit ovat niin inspiroivia. Höpisen oikeasti jotain tällaista jatkuvasti.

Treenimonologi

Ääks, miten tää nyt menikään?
Eiku mitä ihmettä?
Nyt mulla on taas kädet ja jalat ihan sekasin.
Voi ei, miten ne kädet olikaan?
Oho, ei se tainnut ihan näin olla.
Ääää mä en nyt yhtään hahmota tätä.
Siis oliks se näin?
Näin, näin, näin, sit näin?
Jee... Sit kun vielä oppis tekemään tän mutisematta itekseen.

Aikido auttaa taas

Eli illan treenit saivat jälleen veren kiertämään aivoissa ja aivot toimimaan hetkeksi. Siispä runo, joka kertoo siitä, miten mahdoton ja hiusten repimistä aiheuttava mutta samalla kiinnostava laji aikido on.

Harmonisen voiman tie

Mitä paremmin
osaa, sitä enemmän
on opittavaa.

Treenit ja pikkulinnut

Tiedän, että kello on jo yli puolenyön. Kirjoitin kuitenkin tämän runon jo iltapäivällä, en vain päässyt postaamaan sitä tänne. Hertta voi todistaa. Itse runo kertoo erään Helsingin urheiluhallin pienistä livertelevistä asukkaista.

Idylli

Aamuvarhain
kun auringon ensi säteiden loisto
on parhain
pikkulinnut heräävät
kodissaan betonirakennuksen sisäkatossa
höyhenensä keräävät
ja alkavat visertää
eikä niitä häiritse kompressorin jyrinä
eikä aikidoharrastajien ukemien jytinä
puoli kahdeksalta aamulla.

Aikido pelastaa runoilijan

Kävin tosiaan treeneissä. Siellä rakas, hankala hakamani päätti jälleen kerran asettaa treenaamiselleni kapuloita rattaisiin sotkeutumalla jalkoihin niin, että pyllähdin erittäin tyylikkäästi opettajan eteen takapuolelleni, kun olisi ollut tarkoitus hyökätä reippaasti. Mutta jokaisella pilvellä on hopeareunus: sain aiheen paljon aiempaa tekelettäni parempaan runoon.

Hakama, vaatteista vaikein

Treenikassiin sut hellästi pakkaan,
muut vaatteet aina vain jotenkin nakkaan.

Ennen treenejä nauhasi sidon,
huolella kiristän, tarkistan pidon.

Treenien jälkeen sut kauniisti viikkaan -
vaikutuksen teet joka iikkaan!

Kun pesusta tulet, sut narulle laitan
ja kuivana uudelleen muotoosi taitan.

Miksi siis, hakamain, vihaat mua?
Koskaan en kaltoin kohtele sua!

Vyön alta varkain valahdat pois,
ikään kuin siellä et kunnolla ois,

äkkiä oletkin jalkani alla
ja kaadun, kompuroin lattialla.

Hakama rakas, kerro mikä mättää,
muuten mun täytyy sut kaappiin jättää.