-->
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Uusia suunnitelmia

Heipä hei! Tulin siihen tulokseen, että tarvitsen töiden lisäksi vielä jotain kivaa tekemistä, joten uusin hieman ulkoasua yms. 

Lisäksi minusta olisi tosi kiva ylläpitää tätä blogia myös erilaisten kirjoitushaasteiden välissä. Ja koska olen yllytyshullu, Pupu sai minut houkuteltua "Lue tänä vuonna 100 kirjaa"-haasteeseen. Noh, myönnetään, taisin ihan itse saada tämän idean, mutta en kadu sitä ollenkaan.  

Tarkoituksena siis on lukea 100 kirjaa tämän vuoden aikana. Viime vuonna luin 45 kirjaa, joten aikalailla pitää lisätä kirjojen määrää, mutta kuten sanottua, olen yllytyshullu. Enkä joudu tänä keväänä oikeastaan lukemaan pääsykokeisiin (ainakaan niin intensiivisesti kuin aikaisempina vuosina). En ole sitä mieltä, että luettujen kirjojen määrä on se tärkein asia, mutta haluan lukea paljon. Mahdollisimman paljon. Kyllä, olen niitä ihmisiä, jotka masentuvat kirjastoissa. "En ehdi ikinä lukea kaikkia näitä kirjoja!"  Olen addikti. Ja minun on helpompi pysyä mukavassa lukutahdissa, jos otan sen haasteena. Luen kausittain, joskus kahdessa viikossa sen 15 kirjaa, joskus en kuukauteen mitään. Haluankin ruveta lukemaan tasaisesti vuoden ympäri, koska se on ihanaa <3

Ajattelin, että voisin kirjoitella tänne sitten kirja-arvosteluja. En tietenkään spoilaa mitään, mutta tällä tavalla sitä muistaa itsekin lukea ja mietiskellä lukemaansa. "Hmm, en olekaan vähään aikaan kirjoittanut blogiin, olenkohan edelleen aikataulussa?" jne. Olen väsännyt itselleni kirjalistan, joka ei ole mitenkään looginen ja ei riitä siihen sataan kirjaan, mutta ensin luen sen listan kirjan ja sitten lisää muita. Suosituksia saa antaa. Listalta löytyy muun muassa Joycen Odysseus, jota parhaillaan yritän lukea, mutta myös kaikenlaista muutakin, kuten Ellery Queenia, Jonathan Lethemiä ja vanhaa kunnon Rowlingia.


Lisäksi sitten on odotettavissa virkkausta, koska se on mukavaa ja prokrastinoin virkkaamalla, etenkin tuota Odysseusta punnertaessa. Kunhan saan skannerini toimintakuntoon, saatan myös ympätä tänne ties mitä raapusteluja.

Ahh, kevät ja kevätinnostus!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kolmen päivän runot

No niin, pääsin vihdoinkin langoille. Päivittelenpä siis tänne uudet luomukset, pari haikua ja joku ihme, pienillä selityksillä. 

Torstai 21. huhtikuuta
Istuin junassa. Luin kirjan. Se oli ihana&ihanaa!

lukemiseni
kirjaan rakastuminen
ero itkettää

Perjantai 22. huhtikuuta
Niin tosiaan, olen allergikko. Kevät on samaan aikaan ihan mahtava, mutta kuitenkin aika pyllystä. 


miten kaunista
en saa henkeä enää
missä ne lääkkeet


Lauantai 23. huhtikuuta
Katselin tuossa Doctor Whon uusimman jakson. Nam. 

Se loppuu oohon


Avaruus, tuo tumma yläkerran naapurimme.
Mitä lie kätkee pimeyteen ympärillämme.
Yksinkö olemme, omassa seurassamme?


Ripottelee niskaamme sateita, säteitä.
On kuulemma ääretön ja laajentuva. 
Rajaton, päättymätön, ihan mitä kaikkea. 
Yritä siinä sitä sitten ymmärtää. 


Rohkenen epäillä, että kukaan ymmärtää.
Itse tiedän, etten koskaan täysin tajua. 
Voin kuitenkin jatkaa pohtimista, ihanaa. 
Edelleen aiheuttaa akuutteja niskakramppeja. 
Roikuttaa päätä ikkunasta itsesuojeluvaistottomasti. 


Wau, on se vaan aika hieno.
Hetkinen, oliko tuo lentokone vai tyyppi 40? 
Olen edelleen vaikuttunut.