Taas haikupäivä

Niin. Tämä menee ehkä vähän sille "Ja sitten he ratsastivat. KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI jne" -linjalle. Menkööt.

Kokous


päätös on tehty
pam pam pam pam pam pam pam
sitten kaljalle

Sentimentaalista sössötystä

Olen pääsiäislomaillut kotikotona (vanhempien luona) melkein viikon. Tänään käveleskelin pitkin kylää ja huomailin kaikenlaista. Ei tämä nyt ihan niin mahdoton paikka ole kuin luulee. Paitsi kyllä muisteloitiin taas yhden kaverin kanssa lapsuusaikoja, huh huh. Tässä kuitenkin.

Kotiseutu - oodi Savi-citylle

Paikka, jossa olen asunut suurimman osan elämästäni.
Paikka, jossa olen tutustunut suurimpaan osaan ystävistäni.
Paikka, josta sain suurimman osan muistoistani.
Paikka, josta olen löytänyt suurimman osan omituisuuksistani.
Paikka, jossa kypärän voi jättää huoletta pyörän sarveen.
Paikka, jossa henkkarit eivät oikeastaan ole tarpeen.
Paikka, jossa tietää lähes jokaisen vastaantulijan.
Paikka, jossa tuntee lähes jokaisen rieskanpurijan.
Paikka, jossa joku saattaa ajaa holtittomasti traktorin lähes seinään.
Paikka, jossa takapihaltaan saattaa löytää yhtäkkiä vaikkapa heinäseipään.
Paikka, jossa kaupan myyjä lähtee juoksemaan perääsi tuoden unohtamaasi kurkkua.
Paikka, jonka lukiossa voi välitunnilla aivan hyvin ottaa vähän lepiä, minuutin pari nukkua.
Paikka, jossa aika monta kertaa kiipeilypuusta putosin.
Paikka, josta toisinsanoen olen oikeasti kotoisin.

Kolmen päivän runot

No niin, pääsin vihdoinkin langoille. Päivittelenpä siis tänne uudet luomukset, pari haikua ja joku ihme, pienillä selityksillä. 

Torstai 21. huhtikuuta
Istuin junassa. Luin kirjan. Se oli ihana&ihanaa!

lukemiseni
kirjaan rakastuminen
ero itkettää

Perjantai 22. huhtikuuta
Niin tosiaan, olen allergikko. Kevät on samaan aikaan ihan mahtava, mutta kuitenkin aika pyllystä. 


miten kaunista
en saa henkeä enää
missä ne lääkkeet


Lauantai 23. huhtikuuta
Katselin tuossa Doctor Whon uusimman jakson. Nam. 

Se loppuu oohon


Avaruus, tuo tumma yläkerran naapurimme.
Mitä lie kätkee pimeyteen ympärillämme.
Yksinkö olemme, omassa seurassamme?


Ripottelee niskaamme sateita, säteitä.
On kuulemma ääretön ja laajentuva. 
Rajaton, päättymätön, ihan mitä kaikkea. 
Yritä siinä sitä sitten ymmärtää. 


Rohkenen epäillä, että kukaan ymmärtää.
Itse tiedän, etten koskaan täysin tajua. 
Voin kuitenkin jatkaa pohtimista, ihanaa. 
Edelleen aiheuttaa akuutteja niskakramppeja. 
Roikuttaa päätä ikkunasta itsesuojeluvaistottomasti. 


Wau, on se vaan aika hieno.
Hetkinen, oliko tuo lentokone vai tyyppi 40? 
Olen edelleen vaikuttunut.

Failure

Niin, en tosiaan eilen saanut aikaiseksi tänne runoa. Nyt tulee sitten kaksi. 

Ensimmäinen on viimeöisestä unestani. Näin siis unta siitä, että istuskelin ratikassa David Tennantin ja John Barrowmanin välissä. Molemmilla on aika mukavat skottiaksentit. 

T-A-L-K-I-N-G

TENNANT AND BARROWMAN,
SITTING IN A TRAM WITH ME,
T-A-L-K-I-N-G.
FIRST COMES THE 'R'
THEN COMES THE 'E'
THEN COMES A SCREAM FROM THE GIRL SITTING BETWEEN THEM, 'MARRY MEEE!11' 


Toisen inspiraatio löytyi samaiselta luennolta kuin Pupunkin. Ja otsikkona on sama fraasi. Ensimmäinen asia, joka minulle tuli tuosta mieleen, liittyi luonnollisesti kyseiseen elokuvaan. 

Adverbin paluu 

Koko universumi luuli, 
että adverbit olivat kuolleet sukupuuttoon jo.
Ei myöskään tiedetty, 
että adverbien vihollisia, 
Suomentajia Ilman Todellista Hulluutta (S.I.T.H), 
oli yhä olemassa. 

Aikamoisten seikkailujen jälkeen 
Luke löysi itsensä 
oppimasta adverbien saloja 
arvostetun opettajan hoivissa. 

Samaan aikaan 
komea yksikön kolmas persoona Solo 
jäädytettiin ikiajoiksi,
niin luultiin. 

Paha Että Hutt 
nauroi rehvakkaasti 
pilkkujensa seurassa, 
piti bakkanaaleja epäilyttäviä 
ympärillä jäätyneen Solon. 

Muutaman droidin, 
Sepeteuksen ja Arton, 
näennäisen uhraamisen jälkeen 
paikalle ilmestyi Luke. 

Tuo adverbi 
melkein kokonaan oppinut, 
mustassa asussaan,
vaati vapautusta yksikön kolmannen persoonan, 
kuten myös Passiivi Leian 
ja erään karvaisen yksilön. 

Että nauroi vain, 
yritti adverbin syöttää lemmikilleen 
Rektiolle sekä Suffiksille, 
onnistumatta kuitenkaan. 

Oli adverbi palannut kunniakkaasti, 
onnistunut pelastamaan ystävänsä, 
vaikkakin ehkä hieman tuurilla.  

(kirj. huom. Olen aika piuuuu yhtäkkiä hyökänneiden allergioiden ansiosta)

Prokrastinaationi

Kummasti aina löytyy tekemistä, kun pitäisi tehdä jotain kirjallista työtä. Tai ihan mitä tahansa, oikeastaan. Ja Pupun antamista haasteista löytyi nimi "Tärkeä askel".

Tärkeä askel

step 1: kirjoita essee

yhtäkkiä

minulla on pyykkejä pesemättä
minulla on huone siivoamatta
minulla on kirjahylly järjestelemättä
minulla on pulloja palauttamatta
minulla on hiukset kihartamatta
minulla on keräyspaperit viemättä
minulla on mämmiä syömättä
minulla on kirjaa lukematta
minulla on leikekirjaa täyttämättä
minulla on Torchwoodia katsomatta
minulla on papereita arkistoimatta
minulla on kynnet lakkaamatta
minulla on työpöytä järjestelemättä

yhtäkkiä

minulla ei ole runoa kirjoitettavana

step 2: kirjoita essee, edelleen

Mikä maa

Eihän tähän oikein voi kommentoida mitään. Ilmaisen siis itseäni runon voimin. 

2011

mitä hittoa
persut marssii esiin, ei
auta ku muuttaa 

Nopea ja likainen

Ajattelin näin vaihteeksi julkaista tälläisen "jos et tiedä mitä olen tänään tehnyt, niin tämä vaikuttaa todella epäilyttävältä" -runon :) Have fun! 

Myöhäinen julkaisuaika johtuu aika monestakin asiasta. Itse runo on kirjoitettu todistajien läsnäollessa, mutta en usko, että heidän enää muistavan ratikassa paperilapulle raapustellutta sekopäätä (tai lähinnä ehkä se, että niitä meitä on liian monta).

Oodi epäilyttävyydelle haiku-muodossa

äläkä liimaa
sitä käteesi kiinni
en saksi sua

Mikä maa, mikä yhteisvaluutta

Niin. Tosiaan nukuin sitten minipäikkärit. Kolmisen tuntia. Kuudesta yhdeksään. En osaa ehkä enää käyttää aakkosia ja ääkkösiä oikein. Että jotenkin kummasti sitä kapsahti tutuimpaan runoiluun. Ehkä jos oikein kovasti alliteroin, pystyn jättämään sen pois kaikista muista teksteistäni. Ja oikeastaanhan tuon otsikon pitäisi olla kahdeksastatoista kahteenkymmeneenyhteen, mutta. Jotain rajaa sentään.


kuudesta yhdeksään

päiväunilla pötköttely
rentouttaa rasittuneimmankin
surkeana seurauksena
valitettavasti valvomista
yöllä yksinään
hihittelee huoneessaan

uupuneena unetkin usein
pelkkää pumpulia
hämmentävän hämäriä
mielikuvia miellyttäviä
herääminen hätkähdyttää
kellonaika karkaa
mielestä maailmalle
sekaisin siinä sitä sitten
yrittää ymmärtää
kellonaikaa, kuukautta,
viikkoa, vuotta,
paikkaa paikantaa

aluksi ajattelee
voivansa vielä
levätä lauhkeana
aamuun asti
törmätä töksähtää totuuteen
ettei enää
uneen urvahda
valvotaan vaan
ehkä ehtii, ennättää
uneksia uudelleen
huomenna, heräten
aivan ajoissa
pirteään päivään

Jee

Jotain jotain jotain. Ja niin. Äärimmäisen, öö, hmm, krähmäistä runoutta luvassa. 

2011

Avaan oven ja epäröiden astun sisään.
Laukustani sitä saamaani paperia kaivelen.
Muistan "Ai niin!" ja henkkarit käteeni lisään.
En tiedä mitä oikein hermoilen.

Nimikyltillinen nainen hieman hymyilee.
Näytän ne henkkarit, siitä hyvästä näköjään pienen lapun saa.
Jossain nurkassa se koppi kai lymyilee,
löydän sen ja osaan numerot lappuun raapustaa.

Vielä kerran henkkarit näytän,
pikkulappusen kirjekuoreen ruskeaan suljen.
Totta hitossa minä äänioikeuttani käytän.
Mieli hieman kevyempänä ovesta ulos kuljen.