Jee

Jotain jotain jotain. Ja niin. Äärimmäisen, öö, hmm, krähmäistä runoutta luvassa. 

2011

Avaan oven ja epäröiden astun sisään.
Laukustani sitä saamaani paperia kaivelen.
Muistan "Ai niin!" ja henkkarit käteeni lisään.
En tiedä mitä oikein hermoilen.

Nimikyltillinen nainen hieman hymyilee.
Näytän ne henkkarit, siitä hyvästä näköjään pienen lapun saa.
Jossain nurkassa se koppi kai lymyilee,
löydän sen ja osaan numerot lappuun raapustaa.

Vielä kerran henkkarit näytän,
pikkulappusen kirjekuoreen ruskeaan suljen.
Totta hitossa minä äänioikeuttani käytän.
Mieli hieman kevyempänä ovesta ulos kuljen.  

Tiistai on toivoa täynnä

Kuten Pupulainen asian kertoikin, oli tosiaan iltapäiväluento. En tiedä mikä niissä oikein on, mutta aina siellä alkaa nukuttaa. Yleensä sitä päätyy piirtelemään mustekaloja tai kissoja tai tikku-ukkoja, mutta tänään viihdytin itseäni runoilemalla. Ja kyllä, istuttiin Pupulaisen kanssa siellä vierekkäin ja kirjotettiin runoja. Ihan normaalia puuhaa!

Tämänpäiväinen tekele on aika plaah, koska plaah oli tunnelmakin ja plaah on fiiliskin. Pommiin nukkuminen ei ole koskaan hyvä asia.

Hajanainen kenttä

Keskittyminen ei onnistu. 

Sitä tuppaa nojautumaan

mahdollisimman eteen. 

Ihan kuin luennoitsijan läheisyys vaikuttaisi. 

Tyhjyyteen tuijottaminen tuntuu

luontevimmalta puuhalta. 

Välillä pyörittelee sormusta sormessa. 

Hauskimmatkaan esimerkit eivät herätä.  

Koomainen katse vajoaa lattiaan, 

luennoitsijan puhevauhti kiihtyy. 

Lähtemisen ketjureaktio käynnistyy, 

opiskelijat alkavat sulkea penaaleja. 

Vihkon sulkemisesta kuuluva tömähdys on vaimea. 

Kynät ja paperit ujututetaan laukkuihin, 

kädet sujahtavat takin hihoihin. 

Kohta koittaa vapaus!

Lisää luentorunoilua

Istuimme Hertan kanssa tänään iltapäiväluennolla, ja minulla oli, kuten usein massaluennoilla, pienoisia vaikeuksia keskittyä. Kurssin opettaja on kyllä ihan kiva, mutta aihe oli vähän puuduttava.

Tiistai-iltapäivän luentomuistiinpanot

Raukeita ajatuksia
kynät rapisevat hiljaa
luennoitsijan ääni kuuluu kaukaa.
Joku niistää.

Liikenne humisee ulkona
ja hento tuulenvire käy läpi salin.
Miksi tämä ilmastointi
on päällä talvellakin?

Silmät painuvat kiinni
ja pää löytää pöydän.
Se on kova.
Kunpa olisin tuonut tyynyn.

Aivot täyttyvät
hötöllä ja hyytelöllä
ehkä seassa on jotain hyödyllistä
tuskin.

Mutta aina voi toivoa
että myöhemmin ymmärtää
mitä muistiinpanojen tikku-ukot
haluavat kertoa tästä päivästä.