Kahden päivän runot

En näköjään vaan voi päivittää näitä ajoissa, huohh. 

Sunnuntai 24. huhtikuuta
Kävin kävelyllä ja oli lämmin, jopa kuuma päivä. Puhaltelin saippuakuplia. Luisuin ehkä lieviin lapsellisuuksiin. Sen kunniaksi. 

Lepakkomies

ii, kevät tuli
lumi suli, sen alta
paljastui: maata


Maanantai 25. huhtikuuta
Niin, luen tosiaan Joycen Odysseusta. Että niin. 


Odysseus -  matka


Avaan kirjan, olen pikkuhiljaa innostunut.
Päätän, etten luovuta, niin paljon olen kiinnostunut.
Itseasiassa jo kansikuvakin ihmetyttää,
miksi tuo d tuossa kohtaa möllöttää? 
Ylistävät taitteet luen, itsekseni naurahdan.
"Aikamme mestariteos", ehkäpä hurahdan, 
uppoudun kunnolla ja täysin rakastun, 
silmät sirrillä pinnistelen illalla, samaistun.
Teen kaiken lukien samalla, pyykit, tiskit. 
Hetkinen, niin teen aina, damn it. 
Kuitenkin, kenties luen koko vuorokauden yhtäjaksoisesti,
lykkään kaikkea muuta tekemistä, etenen kirjassa intohimoisesti.

No niin, nyt on aika valmistautua, 
huomaamattani olen tuolin reunalle alkanut hivuttautua. 
Luen sivun, toisenkin. Hämmennyn, luen uudestaan. 
Ei hitto, ei tämä voi tämmöistä olla. Sanoja peräkkäin vaan. 
Jatkan matkaa, tappelen eteenpäin sivu sivulta, 
pääsen ensimmäisen osan loppuun, lopulta. 
Ikinä ei ole näin kauan kestänyt lukea 50 sivua. 
Enkä ole koskaan tuntenut tälläistä fyysistä kipua. 
Silmiäni särkeen, kuten myös päätä. 
Olisipa kylpyamme täynnä jäätä. 
Kuitenkin jatkan, 
kyllä minä pystyn, jaksan.

Ei hitto, tämä vaikutti jo vähän selvemmältä, lupaavalta, hyvältä,
ei tarvinut kaivaa merkitystä ihan niin pitkältä, kaukaa, syvältä.  
Leopold Bloom, minkä teitkään, älä ajattele hyvä mies, 
puhu vain. Dialogissa pysyn ehkä vielä perässä, kenties. 
Ei hitto, en kyllä luovuta. Luen sitten vaikka lauseen kerrallaan. 
Oikeastaan, ehkä hyväkin strategia. Eivät virkkeet toisiinsa millään tavalla liity kuitenkaan. 
Joskus jopa jotain ihan oivaltavaa löytyy, ratikkavitsi. 
Noh, ehkä tämä tästä. Periksi en anna, koska olen idiootti, siksi.