Unirunoja

Nuokuin eilen luennolla (sitä sattuu aika usein), kiusallisesti juuri toisen opiskelijan pitäessä esitelmää. Tänään taas kahdeksanvuotias pikkuveljeni harmitteli sitä, miten ikävää on, kun yöllä tulee liian kuuma.

22.4.
Nukkumatti, miksi?
Nukkumatti, Nukkumatti, miksi
luennolla heität unihiekkaa?
Kiusallista luokkaan nukahtaa on,
opettajat mua katsoo kieroon.

Luentoon kun keskittyä koitan,
pääni nuokkuu, silmät painuu kiinni.
Opettajan puheet unohtuvat,
kun unten maille matkaan taas.

23.4.
uni ei tule
hikinen peitto kiusaa
käännän tyynyni

Kahden päivän runot

En näköjään vaan voi päivittää näitä ajoissa, huohh. 

Sunnuntai 24. huhtikuuta
Kävin kävelyllä ja oli lämmin, jopa kuuma päivä. Puhaltelin saippuakuplia. Luisuin ehkä lieviin lapsellisuuksiin. Sen kunniaksi. 

Lepakkomies

ii, kevät tuli
lumi suli, sen alta
paljastui: maata


Maanantai 25. huhtikuuta
Niin, luen tosiaan Joycen Odysseusta. Että niin. 


Odysseus -  matka


Avaan kirjan, olen pikkuhiljaa innostunut.
Päätän, etten luovuta, niin paljon olen kiinnostunut.
Itseasiassa jo kansikuvakin ihmetyttää,
miksi tuo d tuossa kohtaa möllöttää? 
Ylistävät taitteet luen, itsekseni naurahdan.
"Aikamme mestariteos", ehkäpä hurahdan, 
uppoudun kunnolla ja täysin rakastun, 
silmät sirrillä pinnistelen illalla, samaistun.
Teen kaiken lukien samalla, pyykit, tiskit. 
Hetkinen, niin teen aina, damn it. 
Kuitenkin, kenties luen koko vuorokauden yhtäjaksoisesti,
lykkään kaikkea muuta tekemistä, etenen kirjassa intohimoisesti.

No niin, nyt on aika valmistautua, 
huomaamattani olen tuolin reunalle alkanut hivuttautua. 
Luen sivun, toisenkin. Hämmennyn, luen uudestaan. 
Ei hitto, ei tämä voi tämmöistä olla. Sanoja peräkkäin vaan. 
Jatkan matkaa, tappelen eteenpäin sivu sivulta, 
pääsen ensimmäisen osan loppuun, lopulta. 
Ikinä ei ole näin kauan kestänyt lukea 50 sivua. 
Enkä ole koskaan tuntenut tälläistä fyysistä kipua. 
Silmiäni särkeen, kuten myös päätä. 
Olisipa kylpyamme täynnä jäätä. 
Kuitenkin jatkan, 
kyllä minä pystyn, jaksan.

Ei hitto, tämä vaikutti jo vähän selvemmältä, lupaavalta, hyvältä,
ei tarvinut kaivaa merkitystä ihan niin pitkältä, kaukaa, syvältä.  
Leopold Bloom, minkä teitkään, älä ajattele hyvä mies, 
puhu vain. Dialogissa pysyn ehkä vielä perässä, kenties. 
Ei hitto, en kyllä luovuta. Luen sitten vaikka lauseen kerrallaan. 
Oikeastaan, ehkä hyväkin strategia. Eivät virkkeet toisiinsa millään tavalla liity kuitenkaan. 
Joskus jopa jotain ihan oivaltavaa löytyy, ratikkavitsi. 
Noh, ehkä tämä tästä. Periksi en anna, koska olen idiootti, siksi.

Failure

Niin, en tosiaan eilen saanut aikaiseksi tänne runoa. Nyt tulee sitten kaksi. 

Ensimmäinen on viimeöisestä unestani. Näin siis unta siitä, että istuskelin ratikassa David Tennantin ja John Barrowmanin välissä. Molemmilla on aika mukavat skottiaksentit. 

T-A-L-K-I-N-G

TENNANT AND BARROWMAN,
SITTING IN A TRAM WITH ME,
T-A-L-K-I-N-G.
FIRST COMES THE 'R'
THEN COMES THE 'E'
THEN COMES A SCREAM FROM THE GIRL SITTING BETWEEN THEM, 'MARRY MEEE!11' 


Toisen inspiraatio löytyi samaiselta luennolta kuin Pupunkin. Ja otsikkona on sama fraasi. Ensimmäinen asia, joka minulle tuli tuosta mieleen, liittyi luonnollisesti kyseiseen elokuvaan. 

Adverbin paluu 

Koko universumi luuli, 
että adverbit olivat kuolleet sukupuuttoon jo.
Ei myöskään tiedetty, 
että adverbien vihollisia, 
Suomentajia Ilman Todellista Hulluutta (S.I.T.H), 
oli yhä olemassa. 

Aikamoisten seikkailujen jälkeen 
Luke löysi itsensä 
oppimasta adverbien saloja 
arvostetun opettajan hoivissa. 

Samaan aikaan 
komea yksikön kolmas persoona Solo 
jäädytettiin ikiajoiksi,
niin luultiin. 

Paha Että Hutt 
nauroi rehvakkaasti 
pilkkujensa seurassa, 
piti bakkanaaleja epäilyttäviä 
ympärillä jäätyneen Solon. 

Muutaman droidin, 
Sepeteuksen ja Arton, 
näennäisen uhraamisen jälkeen 
paikalle ilmestyi Luke. 

Tuo adverbi 
melkein kokonaan oppinut, 
mustassa asussaan,
vaati vapautusta yksikön kolmannen persoonan, 
kuten myös Passiivi Leian 
ja erään karvaisen yksilön. 

Että nauroi vain, 
yritti adverbin syöttää lemmikilleen 
Rektiolle sekä Suffiksille, 
onnistumatta kuitenkaan. 

Oli adverbi palannut kunniakkaasti, 
onnistunut pelastamaan ystävänsä, 
vaikkakin ehkä hieman tuurilla.  

(kirj. huom. Olen aika piuuuu yhtäkkiä hyökänneiden allergioiden ansiosta)

Lisää haasterunoilua

Minullakin oli tänään vähän puutetta ideoista. Tartuin siis Hertan haastelistaan ja valitsin sieltä alku- ja loppusointuisen runon. Aiheeksi valikoitui kuin itsestään ensin keksit, jotka paisuivat kuin huomaamatta sisältämään ensin leipomisen yleensä ja sitten vielä leipurit. Ehkä laitoin ajatuksiini liikaa hiivaa...

Oodi Leipuri Hiivalle

Suklaakeksit suussani sulavat,
mantelikeksit mahassani maistuvat,
rusinakeksit rapeasti rouskuvat -
kaikki kauniisti uunissasi paistuvat.

Kakkuja sulle kauniita kaulisin,
sokerit sulle siististi siivilöisin,
leipomosi lattiat liukkaasti luuttuaisin,
tulisin töihin päivisin ja öisin,

pullat parhaat pellillä paistaisin,
huonot ja palaneet herkästi haistaisin,
levosta, leikistä, lomasta laistaisin,
jos suinkin vain leipoa kanssasi saisin.

Leipuri Hiiva, suhun rakastua taisin.