Niin. Tosiaan nukuin sitten minipäikkärit. Kolmisen tuntia. Kuudesta yhdeksään. En osaa ehkä enää käyttää aakkosia ja ääkkösiä oikein. Että jotenkin kummasti sitä kapsahti tutuimpaan runoiluun. Ehkä jos oikein kovasti alliteroin, pystyn jättämään sen pois kaikista muista teksteistäni. Ja oikeastaanhan tuon otsikon pitäisi olla kahdeksastatoista kahteenkymmeneenyhteen, mutta. Jotain rajaa sentään.
kuudesta yhdeksään
päiväunilla pötköttely
rentouttaa rasittuneimmankin
surkeana seurauksena
valitettavasti valvomista
yöllä yksinään
hihittelee huoneessaan
uupuneena unetkin usein
pelkkää pumpulia
hämmentävän hämäriä
mielikuvia miellyttäviä
herääminen hätkähdyttää
kellonaika karkaa
mielestä maailmalle
sekaisin siinä sitä sitten
yrittää ymmärtää
kellonaikaa, kuukautta,
viikkoa, vuotta,
paikkaa paikantaa
aluksi ajattelee
voivansa vielä
levätä lauhkeana
aamuun asti
törmätä töksähtää totuuteen
ettei enää
uneen urvahda
valvotaan vaan
ehkä ehtii, ennättää
uneksia uudelleen
huomenna, heräten
aivan ajoissa
pirteään päivään
1 kommentti:
Näinhän se juuri on. Tuon pelossa ei aina uskalla yrittää päiväunia. Ei ole millään varma seuraavasta päivästä.
Lähetä kommentti