Happy poetry games!

Aprillipilani tänä vuonna oli se, etten kirjoittanut eilen runoa. Aika hupaisa veto, eikö? Heh heh!

Tänään on kuitenkin aika jättää vitsit sikseen ja pistää runosuoni pulppuamaan. En oikein tiedä, miten tämänpäiväisessä keskustelussa esille noussut Katpee-sana pääsi räjähtämään viiden säkeistön (kutakuinkin) kalevalamittaiseksi runoksi. Se taitaa olla sitä napowrimon taikaa.


Pitaleipä ja Kissanainen

Oli kerran kaksi nuorta,
kaksi aikuisen taimea,
kilpailuista kauheimmassa,
pelissä pelottavimmassa.

Koiranpentu kultakutri,
lempivä leukaperäinen,
kannikoiden nakkelija.
viskoja leivänpalasten,

ja liekehtivä leimusilmä,
kaunotar katin omainen,
tarkkasilmä jousinainen,
ampuja oiva nuolien.

Taisteluiden tantereella,
kuoleman kotoseudulla
vuotaa veri valtoimenaan,
hurmeen haju höyryää.

Mutta täällä onkalossa
sysimetsän siimeksessä
virtaa pelkkä kissanpissa,
teinilempi tuoksahtaa.

____________________

Mikä maa, mikä yhteisvaluutta

Niin. Tosiaan nukuin sitten minipäikkärit. Kolmisen tuntia. Kuudesta yhdeksään. En osaa ehkä enää käyttää aakkosia ja ääkkösiä oikein. Että jotenkin kummasti sitä kapsahti tutuimpaan runoiluun. Ehkä jos oikein kovasti alliteroin, pystyn jättämään sen pois kaikista muista teksteistäni. Ja oikeastaanhan tuon otsikon pitäisi olla kahdeksastatoista kahteenkymmeneenyhteen, mutta. Jotain rajaa sentään.


kuudesta yhdeksään

päiväunilla pötköttely
rentouttaa rasittuneimmankin
surkeana seurauksena
valitettavasti valvomista
yöllä yksinään
hihittelee huoneessaan

uupuneena unetkin usein
pelkkää pumpulia
hämmentävän hämäriä
mielikuvia miellyttäviä
herääminen hätkähdyttää
kellonaika karkaa
mielestä maailmalle
sekaisin siinä sitä sitten
yrittää ymmärtää
kellonaikaa, kuukautta,
viikkoa, vuotta,
paikkaa paikantaa

aluksi ajattelee
voivansa vielä
levätä lauhkeana
aamuun asti
törmätä töksähtää totuuteen
ettei enää
uneen urvahda
valvotaan vaan
ehkä ehtii, ennättää
uneksia uudelleen
huomenna, heräten
aivan ajoissa
pirteään päivään

Edes tämä

Huh huh, hieman väsyttää. Kyllä se tästä. Koska aivoni ovat melkolailla nollatilassa, turvauduin tuttuun ja turvalliseen alliteraatioon. Ja tämäkin on Pupulaisen haastelistalta, sain pelkän otsikon tällä kertaa. 


Tämä ainainen narina 


Ees taas, taas ees taas. 
Aina vaan. 
Nitisen, natisen. 
Kähmäiset kädet, 
pahkuraiset polvet, 
kolhivat kyynärpäät, 
ja joskus jopa jalkateräkin. 
Päivittäin avattavana, 
tönittävänä, tuupittavana. 
Paras mahdollinen päivä: 
nestemäisen kullan päivä. 
Kauhein mahdollinen päivä:
tuulettamispäivän ristiveto. 
Olen jatkuvasti käytössä, 
älä siis minua paisko. 
Tai väännä kahvaani hajalle. 
En kestä kaikkea, 
olen pelkkä ovi. 

Kauhee hedari

Jäänsärky

"Poliittisen puhetavan parodiointia,"
seisoo siinä
merkittynä musteella monisteelle.

Tuijotan tekstiä
tajuamatta tuon taivaallista.

Päässäni paukkuu pakkanen:
jäätynyt järki,
luminen luovuus,
kyvyt kohmeessa.

Aivoni ammottavissa avannoissa
väreilee viileää vettä.

Silmissä sumenee.

________________________

(Tämäkin runo syntyi luennolla tahattoman alliteratiivisen muistiinpanon innoittamana, mutta mulla ei ollut kauhean kivaa eikä ole ollut kivaa koko loppupäivänäkään. Multa taitaa tän viikon aikana tulla aika angstisen stressaantunutta runosatoa.)