Myöhästelyä

Ah ja voi, unohdin perjantaina runoilla ja lauantainkin runon sain valmiiksi vain puolenyön jälkeen. Ripottelen tuhkaa päälleni. Tässä kuitenkin runot kummallekin päivälle.

8.4.
Perjantain ja lauantain välisen yön voi tiivistää seuraavaan haikuun:

painajaisia
ikkunan takana mies
huh, aamu tuli

9.4.
Toinen runo on vastaus serkkuni antamaan haasteeseen, joka kuului näin: "Kirjota tosi teinimäinen runo, sellanen teennäistaiteellinen, junou, semmonen, millasen kirjottaa teini, joka jakaa facebookissa mietelauseita ja käyttää paljon hymiöitä ja huutomerkkejä." Inspiraationa toimi sillan alla pari päivää sitten näkemäni kuollut pulu.

elämän hauraus
kuolleen linnun kadulle näin
vaipuneen
sen pään kuin uneen siiven alle
taipuneen
se särön teki sydämeeni
pysyvän!
kuin oisin kuullut linnun multa
kysyvän:
"oi miksi päättyi elämäin niin
varhain?"
ei mulle rauhaa jättänyt tää
harhain!
linnulle mä tahdoin levon
antaa
sen mullan syliin omin käsin
kantaa!
nyt haudan päälle kirkas kyynel
vierähtää
vaan sydämeltäin tuska ei voi
kierähtää!

Unipäiväkirjaa

Hertan unirunon inspiroimana kaivoin esille vanhoja ranskalaisin viivoin merkittyjä unimuistiinpanojani - olen siis heti herättyäni kirjoittanut ylös asioita, joita olen unestani muistanut. Poimin näistä merkinnöistä yksittäisiä rivejä ja liitin ne yhteen uudeksi kokonaisuudeksi. Jokainen rivi on siis täysin eri kontekstista kuin seuraava; runo kuitenkin onnistuu ihailtavasti säilyttäämään alkuperäisten merkintöjen hengen ja johdonmukaisuuden.


27.1. Miles Fisher / 28.1. SAATANA

Tumma ja ruosteenkatkuinen
Miksi ikkuna puuttuu?
On poissa murtautuu
Innokas koira

Joku jonka kanssa ystävystyy
Asuntoni ovi hajoaa
Pakenevat suklaata

Hän teeskentelee pyörtymistä
Valkoinen valo nielaisee
Kuolen

_________________

Alku on hyvin lupaava

Sunnuntaina rustasin runon ratikassa kännykkään (oli muuten aika mielenkiintoista tapella saadakseen tarkoittamansa sanat kirjoitettua, tästä lisää ehkä myöhemmin). Aloittelen kevyesti eli haikulla.

taas ratikassa
valon määrä hämmentää
kesän reitillä

Ja tämän päivän runo on kuvaus viimeöisestä unestani. Kuka arvaa minkä leffan katsoin juuri ennen nukkumaanmenoa? Ja kuka arvaa annoinko itselleni tehtäväksi kirjoittaa kaamean "nyky"runon?

En hyviä asioita enkä huonoja

Huomaan että on kylmä
sininen Kultaa muistot
Lasin läpi
sataa
Portaat kuten voi
non, rien de rien
         HERÄTYS

Aavikon keltainen hiekka
varkain varpaissa
ei Kamelia, ei kangastusta
Salaa seuraamme
non, rien de rien

         HERÄTYS

tutut valkoiset käytävät

puu, Palmu, fazer jota ei ole olemassa

Ylimääräinen kerros!

kaivattu lepopaikka

vettä

non, rien de rien

         HERÄTYS

jalat rakettina parketille

peitto Sivuun

kylpytakki katonrajasta

kiire lyö löylyä, pommi

oven kahva nitkuu

non, rien de rien

non, je ne regrette rien

         HERÄTYS

ei musiikkia

Kaikki Hyvin

Failure

Niin, en tosiaan eilen saanut aikaiseksi tänne runoa. Nyt tulee sitten kaksi. 

Ensimmäinen on viimeöisestä unestani. Näin siis unta siitä, että istuskelin ratikassa David Tennantin ja John Barrowmanin välissä. Molemmilla on aika mukavat skottiaksentit. 

T-A-L-K-I-N-G

TENNANT AND BARROWMAN,
SITTING IN A TRAM WITH ME,
T-A-L-K-I-N-G.
FIRST COMES THE 'R'
THEN COMES THE 'E'
THEN COMES A SCREAM FROM THE GIRL SITTING BETWEEN THEM, 'MARRY MEEE!11' 


Toisen inspiraatio löytyi samaiselta luennolta kuin Pupunkin. Ja otsikkona on sama fraasi. Ensimmäinen asia, joka minulle tuli tuosta mieleen, liittyi luonnollisesti kyseiseen elokuvaan. 

Adverbin paluu 

Koko universumi luuli, 
että adverbit olivat kuolleet sukupuuttoon jo.
Ei myöskään tiedetty, 
että adverbien vihollisia, 
Suomentajia Ilman Todellista Hulluutta (S.I.T.H), 
oli yhä olemassa. 

Aikamoisten seikkailujen jälkeen 
Luke löysi itsensä 
oppimasta adverbien saloja 
arvostetun opettajan hoivissa. 

Samaan aikaan 
komea yksikön kolmas persoona Solo 
jäädytettiin ikiajoiksi,
niin luultiin. 

Paha Että Hutt 
nauroi rehvakkaasti 
pilkkujensa seurassa, 
piti bakkanaaleja epäilyttäviä 
ympärillä jäätyneen Solon. 

Muutaman droidin, 
Sepeteuksen ja Arton, 
näennäisen uhraamisen jälkeen 
paikalle ilmestyi Luke. 

Tuo adverbi 
melkein kokonaan oppinut, 
mustassa asussaan,
vaati vapautusta yksikön kolmannen persoonan, 
kuten myös Passiivi Leian 
ja erään karvaisen yksilön. 

Että nauroi vain, 
yritti adverbin syöttää lemmikilleen 
Rektiolle sekä Suffiksille, 
onnistumatta kuitenkaan. 

Oli adverbi palannut kunniakkaasti, 
onnistunut pelastamaan ystävänsä, 
vaikkakin ehkä hieman tuurilla.  

(kirj. huom. Olen aika piuuuu yhtäkkiä hyökänneiden allergioiden ansiosta)

Mikä maa, mikä yhteisvaluutta

Niin. Tosiaan nukuin sitten minipäikkärit. Kolmisen tuntia. Kuudesta yhdeksään. En osaa ehkä enää käyttää aakkosia ja ääkkösiä oikein. Että jotenkin kummasti sitä kapsahti tutuimpaan runoiluun. Ehkä jos oikein kovasti alliteroin, pystyn jättämään sen pois kaikista muista teksteistäni. Ja oikeastaanhan tuon otsikon pitäisi olla kahdeksastatoista kahteenkymmeneenyhteen, mutta. Jotain rajaa sentään.


kuudesta yhdeksään

päiväunilla pötköttely
rentouttaa rasittuneimmankin
surkeana seurauksena
valitettavasti valvomista
yöllä yksinään
hihittelee huoneessaan

uupuneena unetkin usein
pelkkää pumpulia
hämmentävän hämäriä
mielikuvia miellyttäviä
herääminen hätkähdyttää
kellonaika karkaa
mielestä maailmalle
sekaisin siinä sitä sitten
yrittää ymmärtää
kellonaikaa, kuukautta,
viikkoa, vuotta,
paikkaa paikantaa

aluksi ajattelee
voivansa vielä
levätä lauhkeana
aamuun asti
törmätä töksähtää totuuteen
ettei enää
uneen urvahda
valvotaan vaan
ehkä ehtii, ennättää
uneksia uudelleen
huomenna, heräten
aivan ajoissa
pirteään päivään