Automaattiangstia

Päätin kokeilla, millaista runoutta syntyy, jos antaa kännykän automaattisen tekstinsyötön päättää suunnan. Valitsin joka säkeen ensimmäisen sanan itse, sitten valitsin aina kännykän ehdottamista kolmesta sanasta sopivimman tai mielenkiintoisimman kunnes sain kokoon järkevän virkkeen. Lopuksi poistin pari huonosti sopivaa säettä ja järjestin loput mielestäni loogiseen järjestykseen.

Runo paljastaa yllättäviä asioita matkapuhelimeni sielunelämästä. Tunteettomaksi luulemani laitteen sisällä asuukin angstinen romantikko, joka kipuilee seksuaalisen suuntautumisensa kanssa mutta viime kädessä kuitenkin uskoo ihmiskunnan hyvyyteen.

Mennäänkö naimisiin ystävänpäivänä?
Missä olet nyt?
Minne katosi päivät?
Miksei vieläkään ole rauhaa?
Olen iloinen ja onnellinen, mutta se ei kuitenkaan ole koko totuus.

Mistä tietää olevansa rakastunut?
Mistä tietää olevansa valmis palaamaan takaisin alkuun?
Voisitko kertoa, mitä on tulossa ja menossa?
Muut kuin hullut eivät tunne toisiaan.

Miten mies isketään?
Miten nainen etsii naista?
Miksi kaapista pitää tulla ulos?

Kenelle kellot soivat komeasti?
Ketä kiinnostaa?
Kuka tahansa voi olla myös hyvä.

Myöhästelyä

Ah ja voi, unohdin perjantaina runoilla ja lauantainkin runon sain valmiiksi vain puolenyön jälkeen. Ripottelen tuhkaa päälleni. Tässä kuitenkin runot kummallekin päivälle.

8.4.
Perjantain ja lauantain välisen yön voi tiivistää seuraavaan haikuun:

painajaisia
ikkunan takana mies
huh, aamu tuli

9.4.
Toinen runo on vastaus serkkuni antamaan haasteeseen, joka kuului näin: "Kirjota tosi teinimäinen runo, sellanen teennäistaiteellinen, junou, semmonen, millasen kirjottaa teini, joka jakaa facebookissa mietelauseita ja käyttää paljon hymiöitä ja huutomerkkejä." Inspiraationa toimi sillan alla pari päivää sitten näkemäni kuollut pulu.

elämän hauraus
kuolleen linnun kadulle näin
vaipuneen
sen pään kuin uneen siiven alle
taipuneen
se särön teki sydämeeni
pysyvän!
kuin oisin kuullut linnun multa
kysyvän:
"oi miksi päättyi elämäin niin
varhain?"
ei mulle rauhaa jättänyt tää
harhain!
linnulle mä tahdoin levon
antaa
sen mullan syliin omin käsin
kantaa!
nyt haudan päälle kirkas kyynel
vierähtää
vaan sydämeltäin tuska ei voi
kierähtää!

Synkkä ja murheinen runo

Juttelin tänään luennolla parin muun opiskelijan kanssa siitä, millaisia oikeiden runojen pitää olla. Keskustelu inspiroi seuraavan tuotoksen:

Niin vettyneitä haaveet
Sadepisarat valuvat hiljaa,
kylmä vesi ikkunoita nuolee.
Julma tuuli kaataa pellon viljaa.
Tuulenpuuska, pieni lintu kuolee.

Synkeä on aamunkoite usvainen,
tuo taivaalta taas vettä kylmivää.
Päättyä sais elämä tää tuskainen.
On syksy nyt ja sydämessä jää.

Elämän pieniä huolenaiheita

Miettivätkö normaalit ihmiset tällaisia asioita?

Vainoharhailua

Jätin hellan päälle.
Unohdin lompakon. Tai vyön. Tai hammasharjan. Riippuu minne olen menossa.
Joku hyökkää kohta kimppuun puskasta.
Pitäisi tehdä jotain, ihan varmasti, mutta en muista mitä.
Jos suljen silmät suihkussa, kirvesmurhaaja tulee. Myös lukitun oven läpi.
Sängyn alla on Otus. Se haluaa tarttua nilkkoihini.
Tuo keppi on käärme.
Kaikki vihaavat minua.
Tänään ei oikeasti olekaan treenejä.
Pimeä on hyvin vaarallista, mutta jos laitan valot päälle, joudun näkemään kaiken mikä siellä piileskelee.
Liitetiedosto jäi liittämättä.
Muu perhe ei ole myöhässä. He ovat kuolleet auto-onnettomuudessa.
En muistanut laittaa kännykkää äänettömälle.
Korvakoru on tippunut jonnekin.
Palautin vahingossa väärän tekstin.
Näytin äsken omituiselta. Tai kuulostin. Varmaan sekä että.
Tukehdun yöllä, jos laitan oven kokonaan kiinni.
Unohdan oman nimeni.
Housujen vetoketju on taatusti auki.

Minussa on jotain pahasti vialla.

Mikä maa

Eihän tähän oikein voi kommentoida mitään. Ilmaisen siis itseäni runon voimin. 

2011

mitä hittoa
persut marssii esiin, ei
auta ku muuttaa 

Kauhee hedari

Jäänsärky

"Poliittisen puhetavan parodiointia,"
seisoo siinä
merkittynä musteella monisteelle.

Tuijotan tekstiä
tajuamatta tuon taivaallista.

Päässäni paukkuu pakkanen:
jäätynyt järki,
luminen luovuus,
kyvyt kohmeessa.

Aivoni ammottavissa avannoissa
väreilee viileää vettä.

Silmissä sumenee.

________________________

(Tämäkin runo syntyi luennolla tahattoman alliteratiivisen muistiinpanon innoittamana, mutta mulla ei ollut kauhean kivaa eikä ole ollut kivaa koko loppupäivänäkään. Multa taitaa tän viikon aikana tulla aika angstisen stressaantunutta runosatoa.)

Taas viimetipassa

Olen selkeästi tässäkin puuhassa se, joka palauttaa kaikki juuri ja juuri ennen deadlineä. Ei se mitään. Olen myös aina myöhässä, kun pitäisi olla jossain. Tai ainakin lähden myöhässä.   Sukuvika.


Vanhan mukaan

Kapea suolainen tie hiipii alas poskea,
käpertyen, kuivuen, kuin pelto ennen kaskea. 

Tämä on pelkkä kopio,
tunnen, tiedän olevani luopio.
En voi monistaa entistä,
taidan, kykenen vain etsimään sitä fiilistä.
Teini-iän ongelmat ovat mennyttä,
saattaa, ei, ovat ihan varmasti sitä.
Onneksi voin silti katsoa tyhmää teinielokuvaa,
vaaleanpunaista, pinkkiä, höttöistä kliseiden sarjaa.
Ja nauraa.