Niinpä

 

No en ole tehnyt yhtään mitään. Ei se mitään, pitää joskus olla tekemättä mitään, että pystyy sitten tekemään jotain. 

Olen ehkä katsonut Peppejä tänään liikaa.

Uusia suunnitelmia

Heipä hei! Tulin siihen tulokseen, että tarvitsen töiden lisäksi vielä jotain kivaa tekemistä, joten uusin hieman ulkoasua yms. 

Lisäksi minusta olisi tosi kiva ylläpitää tätä blogia myös erilaisten kirjoitushaasteiden välissä. Ja koska olen yllytyshullu, Pupu sai minut houkuteltua "Lue tänä vuonna 100 kirjaa"-haasteeseen. Noh, myönnetään, taisin ihan itse saada tämän idean, mutta en kadu sitä ollenkaan.  

Tarkoituksena siis on lukea 100 kirjaa tämän vuoden aikana. Viime vuonna luin 45 kirjaa, joten aikalailla pitää lisätä kirjojen määrää, mutta kuten sanottua, olen yllytyshullu. Enkä joudu tänä keväänä oikeastaan lukemaan pääsykokeisiin (ainakaan niin intensiivisesti kuin aikaisempina vuosina). En ole sitä mieltä, että luettujen kirjojen määrä on se tärkein asia, mutta haluan lukea paljon. Mahdollisimman paljon. Kyllä, olen niitä ihmisiä, jotka masentuvat kirjastoissa. "En ehdi ikinä lukea kaikkia näitä kirjoja!"  Olen addikti. Ja minun on helpompi pysyä mukavassa lukutahdissa, jos otan sen haasteena. Luen kausittain, joskus kahdessa viikossa sen 15 kirjaa, joskus en kuukauteen mitään. Haluankin ruveta lukemaan tasaisesti vuoden ympäri, koska se on ihanaa <3

Ajattelin, että voisin kirjoitella tänne sitten kirja-arvosteluja. En tietenkään spoilaa mitään, mutta tällä tavalla sitä muistaa itsekin lukea ja mietiskellä lukemaansa. "Hmm, en olekaan vähään aikaan kirjoittanut blogiin, olenkohan edelleen aikataulussa?" jne. Olen väsännyt itselleni kirjalistan, joka ei ole mitenkään looginen ja ei riitä siihen sataan kirjaan, mutta ensin luen sen listan kirjan ja sitten lisää muita. Suosituksia saa antaa. Listalta löytyy muun muassa Joycen Odysseus, jota parhaillaan yritän lukea, mutta myös kaikenlaista muutakin, kuten Ellery Queenia, Jonathan Lethemiä ja vanhaa kunnon Rowlingia.

Lisäksi sitten on odotettavissa virkkausta, koska se on mukavaa ja prokrastinoin virkkaamalla, etenkin tuota Odysseusta punnertaessa. Kunhan saan skannerini toimintakuntoon, saatan myös ympätä tänne ties mitä raapusteluja.

Ahh, kevät ja kevätinnostus!

Kaksi viimeistä

Ja näin sanomme hyvästit NaPoWriMolle. Olit hauska ja sait minut hyvälle tuulelle superkiireisen huhtikuun aikana. 

Perjantai 29.4. 
Vappuruno näin aatonaattona. Whatever. 

Haalarimerkit

Lapsi kysyy:
"Äiti, miksi tädillä on sormissa reikiä?"
Äiti tuumii hetken ja vastaa:
"Lapseni, nyt on vappu."
Kuuluu kauhistunut inahdus ja:
"Tuleeko sillon kaikkien sormiin reikiä?"
Äiti hymyilee salaisesti.
"Vain opiskelijoille."

Lauantai 30.4. 
Toivon, että tämä näkyy kunnolla. 

           tio  Na                                     ka  pik 

      raa            Po                        haus           ku

   te                      Wri             ka                       haas

li                                Mo    ai                                 te

al                                   oli                                     so

ja                                                                           pi

    us                                                                  van

         no                                                         ren

               ru                                              noh

                    ni                                     ko

                         der                          ja

                               mo                on

                                     on     nek

                                          si

Pupun viimeinen NaPoWriMo-runo (ainakin tältä vuodelta)

Kaikki päättyy aikanaan, niin myös huhtikuu ja NaPoWriMo. Snif. Tämä oli (yllättävän) kivaa ja minulle ainakin tulee vähän ikävä päivittäistä runoilua. Onneksi ensi vuonna voi osallistua uudestaan!

Viimeisen runon pitää totta kai olla syvällinen ja kertoa jotain oleellista koko NaPo-kokemuksesta. Siksi kirjoitin runon kananugeteista, tai kuten Unicafen ruokalistoissa lukee, kanan nugeteista.

Kanan nugetit

"Elämä on vaikeaa",
vanha kana valittaa.
"Nugettini joku aina varastaa,
en koskaan niitä syödä saa."
Auttakaa vanhaa kanaparkaa -
ottakaa kiinni nugettivarkaat!

Voittotunnelmia

Sain juuri Script Frenzyni valmiiksi. Sen kunniaksi toinen runo tälle päivälle:

100 sivua, 50 ruumista

Kovasti kirjoitin, taistelin,
epätoivoakin maistelin.

Taidan olla voittaja nyt.
Olo on hieman hämmentynyt.

Mutta sitten alkaakin naurattaa:
kohta muutkin Screnzyni lukea saa!

Vielä yksi aikidoruno

...koska aamutreenit ovat niin inspiroivia. Höpisen oikeasti jotain tällaista jatkuvasti.

Treenimonologi

Ääks, miten tää nyt menikään?
Eiku mitä ihmettä?
Nyt mulla on taas kädet ja jalat ihan sekasin.
Voi ei, miten ne kädet olikaan?
Oho, ei se tainnut ihan näin olla.
Ääää mä en nyt yhtään hahmota tätä.
Siis oliks se näin?
Näin, näin, näin, sit näin?
Jee... Sit kun vielä oppis tekemään tän mutisematta itekseen.

Taas haikupäivä

Niin. Tämä menee ehkä vähän sille "Ja sitten he ratsastivat. KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI jne" -linjalle. Menkööt.

Kokous


päätös on tehty
pam pam pam pam pam pam pam
sitten kaljalle

Elämän pieniä huolenaiheita

Miettivätkö normaalit ihmiset tällaisia asioita?

Vainoharhailua

Jätin hellan päälle.
Unohdin lompakon. Tai vyön. Tai hammasharjan. Riippuu minne olen menossa.
Joku hyökkää kohta kimppuun puskasta.
Pitäisi tehdä jotain, ihan varmasti, mutta en muista mitä.
Jos suljen silmät suihkussa, kirvesmurhaaja tulee. Myös lukitun oven läpi.
Sängyn alla on Otus. Se haluaa tarttua nilkkoihini.
Tuo keppi on käärme.
Kaikki vihaavat minua.
Tänään ei oikeasti olekaan treenejä.
Pimeä on hyvin vaarallista, mutta jos laitan valot päälle, joudun näkemään kaiken mikä siellä piileskelee.
Liitetiedosto jäi liittämättä.
Muu perhe ei ole myöhässä. He ovat kuolleet auto-onnettomuudessa.
En muistanut laittaa kännykkää äänettömälle.
Korvakoru on tippunut jonnekin.
Palautin vahingossa väärän tekstin.
Näytin äsken omituiselta. Tai kuulostin. Varmaan sekä että.
Tukehdun yöllä, jos laitan oven kokonaan kiinni.
Unohdan oman nimeni.
Housujen vetoketju on taatusti auki.

Minussa on jotain pahasti vialla.

Sentimentaalista sössötystä

Olen pääsiäislomaillut kotikotona (vanhempien luona) melkein viikon. Tänään käveleskelin pitkin kylää ja huomailin kaikenlaista. Ei tämä nyt ihan niin mahdoton paikka ole kuin luulee. Paitsi kyllä muisteloitiin taas yhden kaverin kanssa lapsuusaikoja, huh huh. Tässä kuitenkin.

Kotiseutu - oodi Savi-citylle

Paikka, jossa olen asunut suurimman osan elämästäni.
Paikka, jossa olen tutustunut suurimpaan osaan ystävistäni.
Paikka, josta sain suurimman osan muistoistani.
Paikka, josta olen löytänyt suurimman osan omituisuuksistani.
Paikka, jossa kypärän voi jättää huoletta pyörän sarveen.
Paikka, jossa henkkarit eivät oikeastaan ole tarpeen.
Paikka, jossa tietää lähes jokaisen vastaantulijan.
Paikka, jossa tuntee lähes jokaisen rieskanpurijan.
Paikka, jossa joku saattaa ajaa holtittomasti traktorin lähes seinään.
Paikka, jossa takapihaltaan saattaa löytää yhtäkkiä vaikkapa heinäseipään.
Paikka, jossa kaupan myyjä lähtee juoksemaan perääsi tuoden unohtamaasi kurkkua.
Paikka, jonka lukiossa voi välitunnilla aivan hyvin ottaa vähän lepiä, minuutin pari nukkua.
Paikka, jossa aika monta kertaa kiipeilypuusta putosin.
Paikka, josta toisinsanoen olen oikeasti kotoisin.

Ha... ha... ha... HAASTERUNO!

Hertan haastelistalla oli otsikko "Kotkan kuolema". Googlailin ensin tietoa Kotkan kaupungista (ja havaitsin, ettei se ole yhtään siellä missä luulin sen olevan) mutta päädyin kuitenkin linturunoon. Allitteraatio tuli jostain. (Syyttävä sormi huitoo jonnekin Hertan suuntaan.)

Kotkan kuolema

Korkealle kohosin,
lentää liitelin
ylhäisessä yksinäisyydessä
kaukana kaikesta
muita mahtavampana.
Pahamaineisena, pelättynä
katselin korkeuksista
alhaisia alamaisiani.

Se oli virhe.
En huomannut voimalinjaa.

Jospa tässä nyt pääsisi takaisiin kunnolliseen rytmiin

Noh, katselin jonkun uusintajakson Pasilaa tässä tänään. Luonnollisesti. 


Kaupassa

Kyllä silloin ennen annettiin aina tilaa mummoille ja papoille.
Annettiin mennä edelle jonossa, niin.
Kumarrettiin tai niiata niksautettiin vielä päälle.
Nyt menette ja pidätätte töykeän nuorison! Nyt hetipaikalla!
Huomasin tänään kaupassa, että vain yksi nuori antoi vanhusten mennä edelleen.
Yksi kymmenestä! Sietävätkin ne loput yhdeksän tulla pidätetyiksi, niin.
Kumarsi se ainut kunnollinen nuoriherra ja antoi Repomiehelle tietä, niin teki.
Harvoin kohtaa sellaista vanhusten kunnoitusta, harvoin.

EI JUMALAUTA!

Vielä vähän mökkimuistelua

Pesin aamulla hiukset, mutta savusaunan tuoksu on tarttunut niihin yllättävän tiukasti.

kotona, silti
hiukset tuoksuvat vielä
savusaunalta

Kahden päivän runot

En näköjään vaan voi päivittää näitä ajoissa, huohh. 

Sunnuntai 24. huhtikuuta
Kävin kävelyllä ja oli lämmin, jopa kuuma päivä. Puhaltelin saippuakuplia. Luisuin ehkä lieviin lapsellisuuksiin. Sen kunniaksi. 

Lepakkomies

ii, kevät tuli
lumi suli, sen alta
paljastui: maata


Maanantai 25. huhtikuuta
Niin, luen tosiaan Joycen Odysseusta. Että niin. 


Odysseus -  matka


Avaan kirjan, olen pikkuhiljaa innostunut.
Päätän, etten luovuta, niin paljon olen kiinnostunut.
Itseasiassa jo kansikuvakin ihmetyttää,
miksi tuo d tuossa kohtaa möllöttää? 
Ylistävät taitteet luen, itsekseni naurahdan.
"Aikamme mestariteos", ehkäpä hurahdan, 
uppoudun kunnolla ja täysin rakastun, 
silmät sirrillä pinnistelen illalla, samaistun.
Teen kaiken lukien samalla, pyykit, tiskit. 
Hetkinen, niin teen aina, damn it. 
Kuitenkin, kenties luen koko vuorokauden yhtäjaksoisesti,
lykkään kaikkea muuta tekemistä, etenen kirjassa intohimoisesti.

No niin, nyt on aika valmistautua, 
huomaamattani olen tuolin reunalle alkanut hivuttautua. 
Luen sivun, toisenkin. Hämmennyn, luen uudestaan. 
Ei hitto, ei tämä voi tämmöistä olla. Sanoja peräkkäin vaan. 
Jatkan matkaa, tappelen eteenpäin sivu sivulta, 
pääsen ensimmäisen osan loppuun, lopulta. 
Ikinä ei ole näin kauan kestänyt lukea 50 sivua. 
Enkä ole koskaan tuntenut tälläistä fyysistä kipua. 
Silmiäni särkeen, kuten myös päätä. 
Olisipa kylpyamme täynnä jäätä. 
Kuitenkin jatkan, 
kyllä minä pystyn, jaksan.

Ei hitto, tämä vaikutti jo vähän selvemmältä, lupaavalta, hyvältä,
ei tarvinut kaivaa merkitystä ihan niin pitkältä, kaukaa, syvältä.  
Leopold Bloom, minkä teitkään, älä ajattele hyvä mies, 
puhu vain. Dialogissa pysyn ehkä vielä perässä, kenties. 
Ei hitto, en kyllä luovuta. Luen sitten vaikka lauseen kerrallaan. 
Oikeastaan, ehkä hyväkin strategia. Eivät virkkeet toisiinsa millään tavalla liity kuitenkaan. 
Joskus jopa jotain ihan oivaltavaa löytyy, ratikkavitsi. 
Noh, ehkä tämä tästä. Periksi en anna, koska olen idiootti, siksi.

Neljän päivän runot

Vietin pääsiäistä mökillä. Nämä runot liittyvät tavalla tai toisella siihen. Jokaiselle sitten oma pikku selityksensä (Herttaa matkien).

Perjantai 22.4.

Hertan haastelistalla oli runo kodinkoneista. Mökillä oli käymässä myös isotädin kissa. Siispä.

Kissan käyttöohjeet - Kissa ja kodinkoneet

Älä laita kissaa mikroaaltouuniin.
Se paistuu.
Älä laita kissaa pesukoneeseen.
Se hukkuu.
Älä laita kissaa kuivauskaappiin.
Se ahdistuu ja paistuu.
Älä laita kissaa jääkaappiin.
Se paleltuu.
Älä laita kissaa pakastimeen.
Se jäätyy.
Älä laita kissaa tehosekoittimeen.
Se menee rikki. Pahasti.
Älä laita kissaa muihinkaan kodinkoneisiin.
Se on terveen järjen vastaista.

Lauantai 23.4.

Hertan haastelistalla oli myös anagrammiruno. Kyykäärmehavainto ja myyrästys ovat tositapahtumia, samoin hattu. Ällö Kim sen sijaan on fiktiivinen henkilö.

Ällö Kim mökillä

Käärme kiemurteli pihalla.
Märkä ele helli, raapi mukit
kissa naarmuille.
Ei raaskis mullan
alta etsiä myyriä
rymytä ei sitä ala
huvittaa.
Hattu vai?

Sunnuntai 24.4.

Huussi on oleellinen osa mökkielämää. Pimeällä sinne on hiukan pelottavaa mennä, mutta onneksi kynttilä auttaa.

tunnelmallista
kun huussia valaisee
pelkkä kynttilä

Maanantai 25.4.

Venevajan eteen syntyi viikonlopun aikana järvestä valuneen veden muodostama matala lammikko, jossa havaitsimme maanantaina paljon sammakoita. Ne pitivät meille kauniin kurnutuskonsertin, joka muistutti sekä kissan kehräystä että hyvin pieniä ja hiljaisia moottorisahoja.

Kevätkurnutus

Menimme kaikki
yhdessä sammakoita
ihmettelemään.

Kolmen päivän runot

No niin, pääsin vihdoinkin langoille. Päivittelenpä siis tänne uudet luomukset, pari haikua ja joku ihme, pienillä selityksillä. 

Torstai 21. huhtikuuta
Istuin junassa. Luin kirjan. Se oli ihana&ihanaa!

lukemiseni
kirjaan rakastuminen
ero itkettää

Perjantai 22. huhtikuuta
Niin tosiaan, olen allergikko. Kevät on samaan aikaan ihan mahtava, mutta kuitenkin aika pyllystä. 


miten kaunista
en saa henkeä enää
missä ne lääkkeet


Lauantai 23. huhtikuuta
Katselin tuossa Doctor Whon uusimman jakson. Nam. 

Se loppuu oohon


Avaruus, tuo tumma yläkerran naapurimme.
Mitä lie kätkee pimeyteen ympärillämme.
Yksinkö olemme, omassa seurassamme?


Ripottelee niskaamme sateita, säteitä.
On kuulemma ääretön ja laajentuva. 
Rajaton, päättymätön, ihan mitä kaikkea. 
Yritä siinä sitä sitten ymmärtää. 


Rohkenen epäillä, että kukaan ymmärtää.
Itse tiedän, etten koskaan täysin tajua. 
Voin kuitenkin jatkaa pohtimista, ihanaa. 
Edelleen aiheuttaa akuutteja niskakramppeja. 
Roikuttaa päätä ikkunasta itsesuojeluvaistottomasti. 


Wau, on se vaan aika hieno.
Hetkinen, oliko tuo lentokone vai tyyppi 40? 
Olen edelleen vaikuttunut.

Pitkästä aikaa haasterunoilua

Tänään tartuin taas Hertan haastelistaan ja valitsin siltä kutkuttavan otsikon "Salaatissani on rusina". Siitä syntyi kenties hiukan vähemmän kutkuttava runo. Huomatkaa varsinkin hieno riimi "räkää"-"poronpallerojäkälää".

Salaatissani on rusina

Salaatissani on epäilyttävä tunnistamaton esine.

Se on pieni.
Se on ruskea.
Se on kurttuinen.
Se on epäilyttävän näköinen.

Sitä tuijotan.
Sitä tihrustan.
Sitä tutkailen.
Sitä haarukallani survaisen.

Onko se eläin?
Onko se kasvi?
Onko se räkää?
Onko se poronpallerojäkälää?

Sitten huomaan, että ystävälläni
on niitä salaatissaan ainakin tusina.
Kysyn häneltä, mikä se on.
Hän vastaa: "Sehän on rusina!"

Rohkaistun ja maistan rusinaa.
Ja mietin, miksi salaatissani ei ole niitä enempää.

Failure

Niin, en tosiaan eilen saanut aikaiseksi tänne runoa. Nyt tulee sitten kaksi. 

Ensimmäinen on viimeöisestä unestani. Näin siis unta siitä, että istuskelin ratikassa David Tennantin ja John Barrowmanin välissä. Molemmilla on aika mukavat skottiaksentit. 

T-A-L-K-I-N-G

TENNANT AND BARROWMAN,
SITTING IN A TRAM WITH ME,
T-A-L-K-I-N-G.
FIRST COMES THE 'R'
THEN COMES THE 'E'
THEN COMES A SCREAM FROM THE GIRL SITTING BETWEEN THEM, 'MARRY MEEE!11' 


Toisen inspiraatio löytyi samaiselta luennolta kuin Pupunkin. Ja otsikkona on sama fraasi. Ensimmäinen asia, joka minulle tuli tuosta mieleen, liittyi luonnollisesti kyseiseen elokuvaan. 

Adverbin paluu 

Koko universumi luuli, 
että adverbit olivat kuolleet sukupuuttoon jo.
Ei myöskään tiedetty, 
että adverbien vihollisia, 
Suomentajia Ilman Todellista Hulluutta (S.I.T.H), 
oli yhä olemassa. 

Aikamoisten seikkailujen jälkeen 
Luke löysi itsensä 
oppimasta adverbien saloja 
arvostetun opettajan hoivissa. 

Samaan aikaan 
komea yksikön kolmas persoona Solo 
jäädytettiin ikiajoiksi,
niin luultiin. 

Paha Että Hutt 
nauroi rehvakkaasti 
pilkkujensa seurassa, 
piti bakkanaaleja epäilyttäviä 
ympärillä jäätyneen Solon. 

Muutaman droidin, 
Sepeteuksen ja Arton, 
näennäisen uhraamisen jälkeen 
paikalle ilmestyi Luke. 

Tuo adverbi 
melkein kokonaan oppinut, 
mustassa asussaan,
vaati vapautusta yksikön kolmannen persoonan, 
kuten myös Passiivi Leian 
ja erään karvaisen yksilön. 

Että nauroi vain, 
yritti adverbin syöttää lemmikilleen 
Rektiolle sekä Suffiksille, 
onnistumatta kuitenkaan. 

Oli adverbi palannut kunniakkaasti, 
onnistunut pelastamaan ystävänsä, 
vaikkakin ehkä hieman tuurilla.  

(kirj. huom. Olen aika piuuuu yhtäkkiä hyökänneiden allergioiden ansiosta)

Luentorunoilua, juuri kun luulitte sen loppuneen

Keskiviikkoiltapäivän luento on jostakin syystä tuotteliasta aikaa. Läksypaperin reunaan ja taakse syntyi hienojen piirustusten lisäksi myös kaksi runoa.

Adverbin paluu

Se on tullut takaisin
vihaisesti
katkerasti
ja haluaa kostaa
lopulta
viimeinkin
näille opiskelijoille, jotka
törkeästi
laiskasti
valittivat kyllästyneensä siihen.

Se tunkeutuu heidän mieliinsä
sisään
jo tänään.

He joutuvat kärsimään
aina
ikuisesti.

Negatiivinen kalpeus

Onko se sama asia
kuin positiivinen punaisuus?
Ja liittyykö asiaan
jotenkin se,
että punahiuksiset
ovat usein
iholtaan kalpeita?

Murheellinen runo

Stellerin merilehmä on surullisuuden symboli. Tämä runo kertoo miksi.

Stellerin merilehmät

Kaikessa rauhassa kelluimme
pohjoisen kylmissä vesissä
ystäviä ympärillämme
onnellisina.
Söimme levää.
Lepäsimme.

Kun he tulivat,
emme osanneet pelätä.
Miksi he tekisivät meille pahaa?
Ja kun kuulimme kumppaniemme valituksen
oli jo liian myöhäistä.
Emme päässeet pakoon -
olimme pyöreitä, hitaita
emmekä osanneet sukeltaa.

Yritimme suojella toisiamme,
mutta meidän oli vaikeaa puolustautua.
Eihän meillä ollut edes hampaita.
Eikä paksu nahkammekaan,
jota kaarnamaiseksi kutsuttiin
pystynyt pelastamaan meitä.
Meri oli verinen
ja herkät korvamme hukkuivat
murheellisiin mylvähdyksiin.

Nyt huudot ovat vaienneet
ja voit tutustua meihin enää museoissa.
Haalistuneet luumme
ovat hyvin harvinaisia
ja varsin arvokkaita.

Mutta mieluummin tietenkin
olisimme vilkuttaneet sinulle
aaltojen keskeltä.
Varmasti tukevat eturaajamme
olisivat soveltuneet siihen erinomaisesti.

Aikido auttaa taas

Eli illan treenit saivat jälleen veren kiertämään aivoissa ja aivot toimimaan hetkeksi. Siispä runo, joka kertoo siitä, miten mahdoton ja hiusten repimistä aiheuttava mutta samalla kiinnostava laji aikido on.

Harmonisen voiman tie

Mitä paremmin
osaa, sitä enemmän
on opittavaa.

Prokrastinaationi

Kummasti aina löytyy tekemistä, kun pitäisi tehdä jotain kirjallista työtä. Tai ihan mitä tahansa, oikeastaan. Ja Pupun antamista haasteista löytyi nimi "Tärkeä askel".

Tärkeä askel

step 1: kirjoita essee

yhtäkkiä

minulla on pyykkejä pesemättä
minulla on huone siivoamatta
minulla on kirjahylly järjestelemättä
minulla on pulloja palauttamatta
minulla on hiukset kihartamatta
minulla on keräyspaperit viemättä
minulla on mämmiä syömättä
minulla on kirjaa lukematta
minulla on leikekirjaa täyttämättä
minulla on Torchwoodia katsomatta
minulla on papereita arkistoimatta
minulla on kynnet lakkaamatta
minulla on työpöytä järjestelemättä

yhtäkkiä

minulla ei ole runoa kirjoitettavana

step 2: kirjoita essee, edelleen

Mikä maa

Eihän tähän oikein voi kommentoida mitään. Ilmaisen siis itseäni runon voimin. 

2011

mitä hittoa
persut marssii esiin, ei
auta ku muuttaa 

Pahan mielen runo

Tein tänään kääntämisen teorian kotitenttiä ja seurailin samalla ääntenlaskentaa. Kumpikaan ei oikein kohottanut mielialaa.

Lisääntyvän latistumisen laki

Nyt on vähän pimeää
jossain pään sisällä
ja kummallisesti
silmiä kirvelee
kurkkua kuristaa
mahassa on ontto tila.
Taustalla juhlintaa
ja taputuksia
tämä jytky ei nyt oikein naurata.

Hämmennys
miten tämä näin meni?
Aamulla vielä
oli aurinkoista
mutta illan edetessä
aloin painua kasaan
ja erikoista kyllä
muuttua kovin litteäksi
lähestyä lattiaa
kunnes pannukakkuna
tai taikinana pikemminkin
pian valahdan sen saumoista
jonnekin maanrakoon.

Ehkä lopulta solahdan Kiinaan?
Ei se varmaankaan olisi niin huono vaihtoehto.

Nopea ja likainen

Ajattelin näin vaihteeksi julkaista tälläisen "jos et tiedä mitä olen tänään tehnyt, niin tämä vaikuttaa todella epäilyttävältä" -runon :) Have fun! 

Myöhäinen julkaisuaika johtuu aika monestakin asiasta. Itse runo on kirjoitettu todistajien läsnäollessa, mutta en usko, että heidän enää muistavan ratikassa paperilapulle raapustellutta sekopäätä (tai lähinnä ehkä se, että niitä meitä on liian monta).

Oodi epäilyttävyydelle haiku-muodossa

äläkä liimaa
sitä käteesi kiinni
en saksi sua

Pikaruno ilmapalloista ja avaruusolioista

Kiireesti runoiltua tällä kertaa. Kertoo asiasta, joka hämmentää minua.

Ilmapallot

Mitä tapahtuu
karanneille ilmapalloille
kun ne kohoavat
korkealle ilmakehään?

Kai ne viimein puhkeavat
lopulta,
mutta minne putoavat
ilmapallojen raadot
ja kuka ne löytää?

Vai nousevatko ne
yhä ylemmäs
kunnes painovoima
ei enää pidättele?

Kenties ne katoavat
Linnunradalle
ja jonakin päivänä
mahdollisesti
muukalaiset toiselta planeetalta
näkevät ilmapalloja
matkallaan jonnekin
kaukana avaruudessa.

Treenit ja pikkulinnut

Tiedän, että kello on jo yli puolenyön. Kirjoitin kuitenkin tämän runon jo iltapäivällä, en vain päässyt postaamaan sitä tänne. Hertta voi todistaa. Itse runo kertoo erään Helsingin urheiluhallin pienistä livertelevistä asukkaista.

Idylli

Aamuvarhain
kun auringon ensi säteiden loisto
on parhain
pikkulinnut heräävät
kodissaan betonirakennuksen sisäkatossa
höyhenensä keräävät
ja alkavat visertää
eikä niitä häiritse kompressorin jyrinä
eikä aikidoharrastajien ukemien jytinä
puoli kahdeksalta aamulla.

"Uusi"

Okei, myönnän, että tämä ei ole tämän päivän aikana syntynyt runo. Mutta pelaan Edgar Wright -kortin! Ja mielestäni maailmassa ei voi koskaan olla liikaa repomiesrunoutta.

Keitin teille kahvia.
Sumppia keittelin, niin.
Repomies, tuo jalo kofeiinilähettiläs.
Tuo iloa muille.
Itse ei saa kahvia juoda, koska verenpaine on vaarallisen korkealla.
Mutta muille kyllä keittelee kaffet.
Niin saavat sitten hörppiä tuota jumalten juomaa.
Tuota tummaa nektaria saavat ryystää mielin määrin.
Repomies pistää teepussin kuppiin.
Repomies, niin, saa sitten ryystää teetä.
EI JUMALAUTA!

Mikä maa, mikä yhteisvaluutta

Niin. Tosiaan nukuin sitten minipäikkärit. Kolmisen tuntia. Kuudesta yhdeksään. En osaa ehkä enää käyttää aakkosia ja ääkkösiä oikein. Että jotenkin kummasti sitä kapsahti tutuimpaan runoiluun. Ehkä jos oikein kovasti alliteroin, pystyn jättämään sen pois kaikista muista teksteistäni. Ja oikeastaanhan tuon otsikon pitäisi olla kahdeksastatoista kahteenkymmeneenyhteen, mutta. Jotain rajaa sentään.


kuudesta yhdeksään

päiväunilla pötköttely
rentouttaa rasittuneimmankin
surkeana seurauksena
valitettavasti valvomista
yöllä yksinään
hihittelee huoneessaan

uupuneena unetkin usein
pelkkää pumpulia
hämmentävän hämäriä
mielikuvia miellyttäviä
herääminen hätkähdyttää
kellonaika karkaa
mielestä maailmalle
sekaisin siinä sitä sitten
yrittää ymmärtää
kellonaikaa, kuukautta,
viikkoa, vuotta,
paikkaa paikantaa

aluksi ajattelee
voivansa vielä
levätä lauhkeana
aamuun asti
törmätä töksähtää totuuteen
ettei enää
uneen urvahda
valvotaan vaan
ehkä ehtii, ennättää
uneksia uudelleen
huomenna, heräten
aivan ajoissa
pirteään päivään

Passiivinen ilta

Kyllähän sitä passiiviesseetä vähän tuli kirjoitettua. Paino sanalla vähän.

kirjoitetaan nyt
tai ei kirjoitetakaan
suomen esseetä

Mielitekoja

Lueskelen Peter Pania. Sitten eksyin Torchwoodin pariin. Joten tälläistä tänään. Jostain syystä on helppo kirjoittaa satuhahmoista, jotka eivät olekaan niin satumaisia. 

Keijut

nuo siivekkäät ystävämme
eivät säästele siipiään
pitävät hallussaan metsiämme
itseasiassa heidän metsiään

järjestävät hillittömiä pippaloita
tanssivat, laulavat, juovat
pitkin niittyjä, soita
kysymyksiä mukanaan tuovat

kuka tietää miksi
keijukaiset niin riemuitsevat
kuka tietää millaisiksi
keijukaiset hämärissä muuttuvat

ahneiksi, sydämettömiksi pedoiksi
nauravat ihmismielten kuvitelmille
repivät unelmia kappaleiksi
tönivät mielikuvituksia mustelmille

lentävät ympyrää, pilkaten,
ihmisten typeryyttä ihmetellen
tuotakin hämäävät vasiten
kihertävät keskenään kikatellen

johdattavat eksyneen lampaan
vielä vähän syvemmälle
nappaavat pikkulapsen hampaan
hekottavat pettymykselle syvälle

rauhassa keijut leijuvat
nakertavat terävillä hampaillaan
korvanjuuressa hiljaa heiluvat
rusto kesäisin maukkaimmillaan

joskus nauttivat herkkua
sitä etsivät kaukaakin
korvan jaloa serkkua
nenää, kyllä maistuukin!

Luentorunoilua, pitkästä aikaa

Terminologiassa oli tänään aiheena sanastotyön vaiheet. Siitä syntyi kaunis runo.

Kutsumus - Näin laaditaan sanasto

Se on valintakysymys
ei voi elää kahdessa maailmassa
siitä tulisi sillisalaattia.
Ette voi sanella sääntöjä
kenelläkään teistä tuskin on siihen valtuutta.
Täytyy tyytyä vähempään
vain kuvailla
vaikka harvoin mikään on aivan puhdasta
on suvaittava sitäkin, mistä ei pidä.

Ja muistakaa:
sanoillanne on painoa
valinnoillanne on väliä
muiden silmissä olette viisaita
muutatte maailmaa.
Joudutte taistelemaan
edessänne on suuri työ
se voi tulla shokkina.
Se vie voimia
työ on uuvuttavaa
mutta se innostaa.

Jee

Jotain jotain jotain. Ja niin. Äärimmäisen, öö, hmm, krähmäistä runoutta luvassa. 

2011

Avaan oven ja epäröiden astun sisään.
Laukustani sitä saamaani paperia kaivelen.
Muistan "Ai niin!" ja henkkarit käteeni lisään.
En tiedä mitä oikein hermoilen.

Nimikyltillinen nainen hieman hymyilee.
Näytän ne henkkarit, siitä hyvästä näköjään pienen lapun saa.
Jossain nurkassa se koppi kai lymyilee,
löydän sen ja osaan numerot lappuun raapustaa.

Vielä kerran henkkarit näytän,
pikkulappusen kirjekuoreen ruskeaan suljen.
Totta hitossa minä äänioikeuttani käytän.
Mieli hieman kevyempänä ovesta ulos kuljen.  

Google Translate -runoilua

Kertailimme tänään pienellä porukalla erään kurssin tenttiin, ja valmistautumiseemme kuului järkevien virkkeiden muodostamista melko satunnaisesti valituista sanoista. Päätin, että näitä virkkeitä oli syytä hyödyntää, mutta koska ne olivat englanninkielisiä, ja koska Google Translatella on hauskaa leikkiä, käänsin ne ensin muutamaan kertaan koneellisesti eri kieliltä toisille (englanti-suomi-kiina-suomi-ruotsi-suomi-afrikaans-suomi-indonesia-suomi). Sitten valikoin syntyneistä virkkeistä kiinnostavia sanoja ja muutaman sanan pätkiä ja aloin järjestellä niistä jonkinlaista kokonaisuutta. Jonkin verran jouduin muuttamaan esim. sijamuotoja, ja joihinkin kohtiin lisäsin pari sanaa väliin. Tässä lopputulos, joka kertoo vaatimattomasti maailmantuskasta ja maalailee tulevaisuuden kauhukuvia.

Matelijat ovat mukana siksi, että niitä ei esiintynyt missään alkuperäisistä virkkeistämme, mutta niitä putkahti pariinkin kohtaan jossain käännösmaratonin varrella.

Sitten matelijat

Kun yliopisto osallistuu porausteollisuuteen
öljyn ja bensiinin kieli puhuu.
Opiskelijat, jotka nauttivat latinan kieliopin
kokevat öljylautan.

Luovu vain kahvinjuonnista.
Omenat ja appelsiinit ruokkivat.Read phonetically
Silti he pelkäävät,
ja tämä pelko estää syömästä ruokaa.
Voi olla allerginen kaikille muille vihanneksille,
ei saa pois nälkää,
niin että ei selviydy.

Sadepäivä on todellinen uhka,
mutta Internet on suurempi riski.
Se syö heidän huomionsa,
koska näkyvyys tuo ruudulle
piikkisian
puhuvan robotin
75-vuotiaan kissan
laskun
yksisarvisia
kärsiviä lapsia.
Ei voi poistaa kengurun kengurua.
Mitä kameli mahtaa ajatella murhasta?

Jos he saavat koulutusta siitä, miten käyttää tukea,
liikunta haastaa heidän kehonsa kuluttamaan mieltä.
Täytyy ajatella:
se tapahtuu maan päällä. Listen
Listen

Aikido pelastaa runoilijan

Kävin tosiaan treeneissä. Siellä rakas, hankala hakamani päätti jälleen kerran asettaa treenaamiselleni kapuloita rattaisiin sotkeutumalla jalkoihin niin, että pyllähdin erittäin tyylikkäästi opettajan eteen takapuolelleni, kun olisi ollut tarkoitus hyökätä reippaasti. Mutta jokaisella pilvellä on hopeareunus: sain aiheen paljon aiempaa tekelettäni parempaan runoon.

Hakama, vaatteista vaikein

Treenikassiin sut hellästi pakkaan,
muut vaatteet aina vain jotenkin nakkaan.

Ennen treenejä nauhasi sidon,
huolella kiristän, tarkistan pidon.

Treenien jälkeen sut kauniisti viikkaan -
vaikutuksen teet joka iikkaan!

Kun pesusta tulet, sut narulle laitan
ja kuivana uudelleen muotoosi taitan.

Miksi siis, hakamain, vihaat mua?
Koskaan en kaltoin kohtele sua!

Vyön alta varkain valahdat pois,
ikään kuin siellä et kunnolla ois,

äkkiä oletkin jalkani alla
ja kaadun, kompuroin lattialla.

Hakama rakas, kerro mikä mättää,
muuten mun täytyy sut kaappiin jättää.

Blääh-runo

Aikaansaamattoman päivän kunniaksi aikaansaamaton runo.

Nyt ei oikein sytytä

Päässäni on tyhjiö
se on kuin kultakalamalja
josta vesi on imetty pois
tai valunut
tai jotain
ajatukset haukkovat turhaan happea
kidukset ammollaan

Tämänkin päivn tuhlasin jotenkin
en tiedä minne se meni
no, ihan sama
Aika mennä treeneihin.

Etuajassa

Mitä? Kello ei ole edes kuutta ja olen jo päivittämässä tänne runoa? Tarkoittaa varmaankin sitä, että olen käyttänyt päiväni hyödyllisesti. Olette väärässä. Mutta ei siitä sen enempää. Muutaman musikaalin olen katsonut tässä viime päivinä. Niin. Ja haastelistalta löytyi "runo, jonka kaikki sanat alkavat eri kirjaimilla". Kaikkia aakkosia en tähän ruvennut änkemään (ähh, siinähän ois hyvä ä:llä alkava sana), koska olen laiska. En myöskään halunnut välttämättä kirjoittaa zorrosta. Tai x-menistä.

Fred vai Gene?

steppaa
hyppii
juoksee
laulaa
tanssii
pyörii
nauraa
ihastuttaa
roiskuttaa kuravettä
on aina yhtä upea

molemmat

Lisää haasterunoilua

Minullakin oli tänään vähän puutetta ideoista. Tartuin siis Hertan haastelistaan ja valitsin sieltä alku- ja loppusointuisen runon. Aiheeksi valikoitui kuin itsestään ensin keksit, jotka paisuivat kuin huomaamatta sisältämään ensin leipomisen yleensä ja sitten vielä leipurit. Ehkä laitoin ajatuksiini liikaa hiivaa...

Oodi Leipuri Hiivalle

Suklaakeksit suussani sulavat,
mantelikeksit mahassani maistuvat,
rusinakeksit rapeasti rouskuvat -
kaikki kauniisti uunissasi paistuvat.

Kakkuja sulle kauniita kaulisin,
sokerit sulle siististi siivilöisin,
leipomosi lattiat liukkaasti luuttuaisin,
tulisin töihin päivisin ja öisin,

pullat parhaat pellillä paistaisin,
huonot ja palaneet herkästi haistaisin,
levosta, leikistä, lomasta laistaisin,
jos suinkin vain leipoa kanssasi saisin.

Leipuri Hiiva, suhun rakastua taisin.

Sunnuntain saldo

Pää on aika tyhjä tällä hetkellä. Siellä kaikuu kummasti. Joten tämän päivän luomukseni on haiku. Tai yrittää olla, sehän tiedetään, etten osaa tavuttaa suomea kunnolla. Ei se pituus, vaan se lyhyys.

ratikassani
ihana on tunnelma
tuttu kolina

Watson pitää taukoa

Näin ilmoitusluontoisesti:

ihan suosiolla skippaan nyt täysin kaikki runoilut tältä päivältä ja varmaan myös huomenna ja ylihuomenna. Syyn varmaan tiedättekin ja toivottavasti ymmärrätte, että nyt on ihan pakko keskittää kaikki luovuus ja ajatukset toisaalle ja minimisoida hajautus.

Harkitsin kompensoivani tätä linkittämättä tänne lauluja, joissa on mun mielestä kivat sanat, mutten tiedä, sopiiko se blogin henkeen. Haluatteko minulta pari päivää hiekoitusta/ulkoista inspiraatiota ennen kuin palaan keskuuteenne omien tekeleiden kera?

Edes tämä

Huh huh, hieman väsyttää. Kyllä se tästä. Koska aivoni ovat melkolailla nollatilassa, turvauduin tuttuun ja turvalliseen alliteraatioon. Ja tämäkin on Pupulaisen haastelistalta, sain pelkän otsikon tällä kertaa. 


Tämä ainainen narina 


Ees taas, taas ees taas. 
Aina vaan. 
Nitisen, natisen. 
Kähmäiset kädet, 
pahkuraiset polvet, 
kolhivat kyynärpäät, 
ja joskus jopa jalkateräkin. 
Päivittäin avattavana, 
tönittävänä, tuupittavana. 
Paras mahdollinen päivä: 
nestemäisen kullan päivä. 
Kauhein mahdollinen päivä:
tuulettamispäivän ristiveto. 
Olen jatkuvasti käytössä, 
älä siis minua paisko. 
Tai väännä kahvaani hajalle. 
En kestä kaikkea, 
olen pelkkä ovi. 

Haasterunoilua

Olin tänään ulkona veljeni, erään erittäin ihastuttavan koiran, sekä koiran omistajien kanssa. Kun koira pysähtyi pidemmäksi aikaa haistelemaan tien reunaan, totesin, että siellä taitaa olla jännittävä pissa. Muiden mielestä tämä oli erinomainen aihe runolle, ja kun vielä muistin Hertan antaman haasteen kirjoittaa runo eläimen näkökulmasta, tartuin saman tien toimeen.

Jännittävä pissa

Mikä onkaan tuoksu tää,
joka nenääni hämmentää?

Se kuonoon varkain livahtaa
ja poikakoiralta vivahtaa.

Sitä pitkään tahtoisin haistella,
ilman makuja maistella.

Kunpa tähän jäädä voisin!
Vaan emäntä tuumii toisin:

kohteliaasti rykäisee
ja vähän hihnasta nykäisee.

Jatkamme yhdessä juoksua,
edessämme monta uutta tuoksua.

EDIT: Blogger/joku muu asia vammaa ja tuhoaa runon rivityksen. Yritän korjata ongelman joskus paremmalla ajalla, koska nyt pitää mennä pelaamaan korttia.
EDIT2: Korjailin rivitystä alustavasti :) t.Hertta
EDIT3: Kiitos, Hertta! <3 Nyt mäkin pääsin taas omalla koneella nettiin ja laitoin nää silleen kun olin ajatellut. :)

Se riittää

Inspiraatio on vähän jossain, kun on aamusta iltaan jossain muualla. Onneksi on Pupulaisen kirjoittama runohaaste-lista, josta valitsin tälle kerralle dialogimuotoisen runon. Ja koska mun suomi ei oo tänään oikein ollut kunnossa, kielenä enkku. Kömpelö riimitys 4evah!!1 Ja se on vasemmassa reunassa ihan vaan anarkian takia.

The Chains of Responsibility

"Hello Miss, please Miss, 

would you please lend us this?"

"Well, yes, I guess, 

but you mustn't make a mess. 

That means no unravelled mittens, 

and especially no dead, slaughtered kittens. 

I don't want to hear any complaining, 

not about noise, mayhem or any staining. 

And do not cut down any trees, 

it'll make a sound even if no one sees."

"But Miss, that's so unfair, 

when Andrew had it he exterminated an antique chair!"

"Boys, those are my rules, 

they're to be followed when you borrow my tools."

"Fine, we'll do as you say, 

we'll return it almost right away."

"Just stand there and gaze in awe,

I sure as hell know what to do when borrowing someone a chain saw."

Jane Avril

Jane Avril

Jane Avril eteisessä
tervehtii sisään astuvia
koreasti keimaillen
punaisessa hatussaan.

Vaikka käärme kapuaa
hänen siroa varttaan
ei Jane Avril vavahda!
The show must go on!
Hieno neiti Avril,
tanssijatar kaunoinen.

Ehkä siinä piilee pulma:
Tanssijatar.
Levoton,
kurottuvine käsineen.

Yöllä herään sydän muljahtaen
Kävikö ulko-ovi?

Ei, se on vain Avril
joka seinältänsä heittäytyy
ja koettaa livahtaa piirongin taakse
unohduksiin.

Neitiseni, olen pettynyt
huonoon asenteeseesi.
The show must go on!
Muistatko?

Enkö mielestäsi imuroi
tarpeeksi usein eteistä?
Siitäkö tämä johtuu?

Älä viitsi kiusata,
kuulut sentään minulle.
Sinut talteen korjasin
Kotilieden välistä.

Joten ryhdistäydytäänpäs nyt,
hieno neiti Avril.

____________________________

(Mun juliste ei meinaa enää pysyä seinällä, pitäisiköhän teipit vaihtaa?)

Kannustusruno Watsonille

Ystäväni Watson on ollut hitusen stressaantunut viime aikoina. Inspiroiduin siitä ja Robot Unicorn Attack -nimisestä jalosta pelistä kirjoittamaan tämän. Ole hyvä, Watson.

Laukkaa vaaleansiniseen

Se voi tuntua epätoivoiselta
joskus huuru sumentaa ikkunat
eikä tietä eteenpäin näy.

Mutta taistele, älä anna periksi
sillä vaikka unelmat vettyvät vesisateessa
ja rähjääntyvät rännän alla,

vaikka viimeinen toive on enemmin tai myöhemmin käytetty,
ja jokainen yksisarvinen lopulta murskautuu rotkoon
tai iskeytyy läpipääsemättömään seinään,

muista,
matkalla voit nähdä
vaaleanpunaisia delfiinejä
ja kuulla
puhdasta rakkautta.

Hetken ajan
olet harmoniassa
harmoniassa
sillä vaikeimmat yritykset
ovat myös kauneimpia.

Watsonin jalanjäljissä

Tänä iltana oli havaittavissa lievä levottomuus, joka johti seuraavaan, tuttua biisiä lainailevan mestariteoksen syntyyn. Kaikella rakkaudella tiedätte-kyllä-kenelle (ei Voldulle). 


Kuningaskarva


On piilossa naamakon,
suojassa nenukin raunion,
valtakunta karvainen
kulmakarvakäärmeiden
Vain naamakko tuntee sen
Niin piilossa naamakon,
otsaluulla laakealla,
alkaa tanssi hiljainen
kulmakarvakäärmeiden.
Vain fuksimme näkee sen.
Luennon tullen tanssimaan
karvat saapuu piilostaan,
viiksillä kimaltelee kuu.
Karva suurin, oikeanpuoleinen,
nousee pystyyn huojuen,
naamikosta soitto kantautuu.

Kun kruununsa hikisen,
käärmeistä vanhin, jo valkoinen,
nenää kohti tiputtaa,
loisteen uuden posket saa.
On aika nyt tullut sen.
Vartijana tunteiden,
karva vanha, valkoinen,
nähnyt on myös loiston viiksien.
Mutta voimat naamakon
voittaneet jo viikset on,
murenee jo pinta päänahankin.
On karvojen kuninkaan
aika nyt luopua kruunustaan.
Karva vanhin, valkoinen,
tanssii kauas kadoten.
Nyt hiustupsu peittää sen. 

Vielä lyhyempi tekele

John Hammondin huviretki

Jos puistoon haluat mennä nyt
niin takuulla yllätyt,


koska siellä on JUMALAUTA DINOSAURUKSIA!

_________________

(Katselin tässä Let's Playtä eräästä Jurassic Park-pelistä, joten dinosaurukset pyörivät mielessäni. Ennakkotehtävät verottavat kyllä mielikuvitustani sen verran että päädyn näköjään vain lainailemaan ronskein ottein Teddy-karhujen huviretkiä ja YTMND-sivuja.)

(Olen nyt tukkinut tänne kaksi runoa, jotka liittyvät elokuvaan: Kärpäseen ja Jurassic Parkiin. Tajusin juuri, että molemmissa on Jeff Goldblum. Mitä tämä merkitsee?)

Melkein

Melkein en jaksanut tänään kirjoittaa runoa. Suomen sanajärjestyskin tuottaa nyt vähän ongelmia. Hullu päivä, vaikka ihan kiva. Vaikka olenkin ihan älyttömän väsynyt. Yritin piristää itseäni muistelemalla päivän hyviä puolia. Sen kunniaksi siis:

Päiväkirjaruno

Rakas päiväkirja, anteeksi että lojut jossain komeron nurkassa. 

En sinua juuri availe, paitsi kun tärisen yksin kuumehorkassa. 

Nostalgiaa etsiskelen, 

mitään uutta lisää en. 

Tänään kuitenkin oli sellainen ihan jees päivä. 

Vaikkakin päivän alussa, heti aamulla, aivoissa vaani huolen häivä. 

Sumu ihan hieman hälveni, koomatessa kolmosen nojatuolissa. 

Hämmentymiset ja hajoilut olivat ihan hupaisia, jopa etenkin koomassa. 

Ihan rentouttavaa oli katsella Pupua, joka sai kannustusta possulta. 

Ja sateessa kävellessä tuntui ihan Peppi Pitkätossulta.

(suom. huom. Meinasin kirjottaa 'huumehorkassa' ainakin viisi kertaa peräkkäin. Kaikki on hyvin kuitenkin.)

Päärynäruno

Kun kävelee sateessa harmaita katuja pitkin kotiin bussipysäkiltä raskaita laukkuja kantaen, mistä keksii runon? No tietenkin päärynöistä ja väsyneistä hevosista.

Päärynäpuut

Pienet punaiset päärynät
putoilevat puista.
Jos mielit maistaa päärynöitä,
kultaseni, muista:
puiden alla, taivasalla
asuu vanha hepo.
Hepoparkaa kiinnosta ei
mikään muu kuin lepo.
Jos siis haet päärynöitä,
anna hevon nukkua.
Hepo vanha valkoinen
ei jaksa enää kukkua.

Lyhyt tekele

Eilinen

Häntä syrjitään,
häntä leikataan,
hups vaan!

Nyt on nätti hauva,
typistetty.

____________________________

(Eilisen luennon "häntä syrjitään"-esimerkki poiki tällaisen kummallisen.)

Prokrastinointia NaPon parissa

Olisi noin tuhat hommaa, jotka pitäisi tehdä. Ties kuinka monta tekstiä kirjotettavana. Huonekin pitäisi siivota ja pestä pari koneellista pyykkiä. Kirjoitan paljon mieluummin runoja! 

Jälleen inspiroiduin luennolla, tällä kertaa tuli vinkki kivasta aiheesta. Eli mummoista. Ja uusista asioista.

Mummojen kauhu

"Kohta se tulla römähtää,

kaiken sekoittaa jälleen kerran."

Pienehkö pahvilaatikko lattialle tömähtää,

painaakohan se edes puolen kilon verran. 

Sormet permanenttikiharaan työntää, 

silmissään ahdistus ja huoli. 

Tekohampaiden välistä on pakko myöntää: 

"Onnekas oli Teppo kun kuoli,

ei tarvitse jälleen uutta asiaa opetella,

ei aivan liian pientä pränttiä lukea."

Pitänee ristikoiden ratkominen lopetella, 

johan tässä puuhassa tarvitsee nuorempikin tukea.  

Kaikista näistä kaavioista meinaa humaltua, 

ei ota selvää tuosta kasasta johtoja. 

Ei kestä selkä enää kumartua, 

pitää pyytää lääkäriltä lisää rohtoja. 

Kyllä tätä pakertaessa iskee hysteeri, 

tekee vahingossa muutaman väärän säädön.

Kaukosäädinkin on täysi mysteeri.

Tämä rakkine saa kyllä täältä nyt häädön. 

Siis digiboksi.

Luentorunoilua, yllättäen

Yhdistetään kontrastiivisten opintojen luento ja läksynä olleet käännöslauseet, sekä hieman väsymystä. Saadaan kaksi runoa. Toinen on jopa ulkomaankielinen. Epäilen, että ne kertovat loman tarpeesta.

Siniset sunnuntait

Ulkona sataa,
mutta minä menen harvoin ulos
joten se ei haittaa.
Parempi asettua pienen pyöreän puisen pöydän ääreen
juomaan teetä
ja lukemaan sanomalehteä.

Presidentinvaalitapaa halutaan muuttaa,
öljylautta on jo ajautunut Suomen vesille,
tupakoitsijoiden oikeudesta polttaa julkisilla paikoilla
keskustellaan
taas.
Ja mitä opiskelijoiden hyväksi
aiotaan tehdä?
Täälläkin vielä paikka paikoin
uskotaan horoskooppeihin.

Mutta en jaksa välittää,
on tärkeämpää tarkistaa,
onko kaapissa vielä keksejä.

Who to Blame?

The rain
in Spain
stays mainly
in the plain.

It's a shame
I went camping
and waited for sunshine in vain.
What a pain.

Kauhee hedari

Jäänsärky

"Poliittisen puhetavan parodiointia,"
seisoo siinä
merkittynä musteella monisteelle.

Tuijotan tekstiä
tajuamatta tuon taivaallista.

Päässäni paukkuu pakkanen:
jäätynyt järki,
luminen luovuus,
kyvyt kohmeessa.

Aivoni ammottavissa avannoissa
väreilee viileää vettä.

Silmissä sumenee.

________________________

(Tämäkin runo syntyi luennolla tahattoman alliteratiivisen muistiinpanon innoittamana, mutta mulla ei ollut kauhean kivaa eikä ole ollut kivaa koko loppupäivänäkään. Multa taitaa tän viikon aikana tulla aika angstisen stressaantunutta runosatoa.)

Tiistai on toivoa täynnä

Kuten Pupulainen asian kertoikin, oli tosiaan iltapäiväluento. En tiedä mikä niissä oikein on, mutta aina siellä alkaa nukuttaa. Yleensä sitä päätyy piirtelemään mustekaloja tai kissoja tai tikku-ukkoja, mutta tänään viihdytin itseäni runoilemalla. Ja kyllä, istuttiin Pupulaisen kanssa siellä vierekkäin ja kirjotettiin runoja. Ihan normaalia puuhaa!

Tämänpäiväinen tekele on aika plaah, koska plaah oli tunnelmakin ja plaah on fiiliskin. Pommiin nukkuminen ei ole koskaan hyvä asia.

Hajanainen kenttä

Keskittyminen ei onnistu. 

Sitä tuppaa nojautumaan

mahdollisimman eteen. 

Ihan kuin luennoitsijan läheisyys vaikuttaisi. 

Tyhjyyteen tuijottaminen tuntuu

luontevimmalta puuhalta. 

Välillä pyörittelee sormusta sormessa. 

Hauskimmatkaan esimerkit eivät herätä.  

Koomainen katse vajoaa lattiaan, 

luennoitsijan puhevauhti kiihtyy. 

Lähtemisen ketjureaktio käynnistyy, 

opiskelijat alkavat sulkea penaaleja. 

Vihkon sulkemisesta kuuluva tömähdys on vaimea. 

Kynät ja paperit ujututetaan laukkuihin, 

kädet sujahtavat takin hihoihin. 

Kohta koittaa vapaus!

Lisää luentorunoilua

Istuimme Hertan kanssa tänään iltapäiväluennolla, ja minulla oli, kuten usein massaluennoilla, pienoisia vaikeuksia keskittyä. Kurssin opettaja on kyllä ihan kiva, mutta aihe oli vähän puuduttava.

Tiistai-iltapäivän luentomuistiinpanot

Raukeita ajatuksia
kynät rapisevat hiljaa
luennoitsijan ääni kuuluu kaukaa.
Joku niistää.

Liikenne humisee ulkona
ja hento tuulenvire käy läpi salin.
Miksi tämä ilmastointi
on päällä talvellakin?

Silmät painuvat kiinni
ja pää löytää pöydän.
Se on kova.
Kunpa olisin tuonut tyynyn.

Aivot täyttyvät
hötöllä ja hyytelöllä
ehkä seassa on jotain hyödyllistä
tuskin.

Mutta aina voi toivoa
että myöhemmin ymmärtää
mitä muistiinpanojen tikku-ukot
haluavat kertoa tästä päivästä.

Näin käy joskus

Kun kuuntelee kummaa musiikkia, ajatukset harhailee. Kun tuo kasan vanhoja vihkoja kotipaikkakunnalta, löytää unipäiväkirjan sivuja. Kun löytää kryptisen "tonttulapsi asuu siellä"-merkinnän, ei oikein voi olla kirjoittamatta päivän runoa siitä. 

Tullut on

Tonttulapsi asuu piilokuopassa. 

Monttulapsi lakki päässä
odottaa vanhempaa saapuvaa,
monottaa pikkusisarusta itkevää. 

Nakertaa piparin reunaa
pakertaa paketin ruttuisen.
Nakkaa glöginlopun ikkunasta,
lakkaa kyntensä punaisiksi.
Ryntää ovelle hetkessä,
kyntää matot rullalle.
Nappaa isiä parrasta,
tappaa pari täitä.
Likaisia ovat tontut,
sikaisia kun syövät.
Lyövät humalassa poroja,
myövät pimeästi konvehteja.

Tää pikkutonttu hampaaton,
pää polleasti nytkyen,
näyttää pakettia ylpeänä.
Täyttää kotimontun hirnunnalla,
nauraa kuin hullu,
kauraa varsinaiselle pollelle.
Naaraa huoletta nenää,
vaaraa ei huomaa kukaan.

Parta pitkä varjoissa.
Karta ukkelia tukevaa,
vyö punainen peittää, 
työ teettää mahaa.
Hyö tietää kyllä.
Syö lapsia pukki,
puree, lyö ensin.
Suree sitten suku.


Edit// Tykkään tosi paljon siitä, että meillä on kannibalismi-tunniste <3

Luentorunoilua

Luennolla tänään puhuttiin idiomaattisesta suomentamisesta, ja opettaja piirsi taululle hienon kuvan siitä, miten mennän syvärakenteisiin ja kääntäjän päähän syttyy lamppu. Tämä ja muut luennolla käsitellyt asiat kehittyivät runoksi.

Kuinka suomentaa idiomaattisesti

Sytytä mieleesi lamppu,
sukella syvärakenteeseen.
Älä juokse suu vaahdossa -
hamstraa ajatuksia
kaikessa rauhassa
pahan päivän varalle.
Jos pula iskee
eikä polttoainetta riitä
olet valmis.

Unohda vertikaalinen hierarkkisuus.
Levittäydy,
haaraudu kuin vesijohtoverkosto.
Päästä ajatukset karkailemaan
pitkin putkia ja mutkia.

Kysy neuvoa.
Kirjoita kuin enkeli
kaunista kieltä
unohtamatta merkityksiä ja sisältöä.
Hio sanoja
kunnes ne ovat sileitä ja pehmeitä
tai teräviä ja piikikkäitä
ja sopivat yhteen
sopusointuisesti.

Ultra combo

Edgar Wright

Edgar Wright
oot niin alright
mut fanikses sait
eikä mikään kait,
ei Coca Cola Light,
ei tappajahait,
ei pidätetty copyright,
ei Hammurabin lait,
ei celsius tai fahrenheit,
ei 'cheersit', 'kampait',
ei kloonatut Pai Pait,
ei Rainbow Brite,
ei kaukainen Kuwait,
ei peloittava unheimlichkeit,
eikä ees tää website
mua idoliain hylkäämään saa…Gesundheit.

________________________

(Tää oli nyt taas yksi niistä neronleimauksista, jotka pälkähtää päähän sängyssä ennen nukahtamista ja tuntuu sillä hetkellä tosi nokkelalta.)

((En ole mikään hullu stalkkeri, ihan oikeasti.))

Taas viimetipassa

Olen selkeästi tässäkin puuhassa se, joka palauttaa kaikki juuri ja juuri ennen deadlineä. Ei se mitään. Olen myös aina myöhässä, kun pitäisi olla jossain. Tai ainakin lähden myöhässä.   Sukuvika.


Vanhan mukaan

Kapea suolainen tie hiipii alas poskea,
käpertyen, kuivuen, kuin pelto ennen kaskea. 

Tämä on pelkkä kopio,
tunnen, tiedän olevani luopio.
En voi monistaa entistä,
taidan, kykenen vain etsimään sitä fiilistä.
Teini-iän ongelmat ovat mennyttä,
saattaa, ei, ovat ihan varmasti sitä.
Onneksi voin silti katsoa tyhmää teinielokuvaa,
vaaleanpunaista, pinkkiä, höttöistä kliseiden sarjaa.
Ja nauraa. 

Runohkoko?

Myönnetään, myönnetään. Tämä on ehkä lähempänä pientä tarinaa kuin runoa. Mutta väitän sitä nyt runoksi joka tapauksessa, koska rakkaat sisarukseni kerran tarjosivat minulle kirjoittamisen aiheen. Ja ainakin tämä on pidempi kuin kaksi aiempaa runoani.

Aikuisen on niin helppo neuvoa

Tömps, tömps, tömps, tömps.

Nopeita lapsen askelia.

Taas.

Isosisko huokaa, ottaa kuulokkeet pois korvilta.

”No mitä?”

”Noku…”

Pikkusisko katsoo varpaitaan.

Sukkahousuissa on kukkakuvioita.

”Mä en haluais pikkuveljeä leikkiin mukaan.”

”Onks toi nyt kilttiä? Jättää toinen ulkopuolelle.”

Pikkusisko kiemurtelee, ei katso silmiin.

”Se aina pilaa kaiken. Mua rasittaa se.”

”Miltä susta tuntuis jos joku sanois susta noin?”

Uhmakas katse.

”Se olis mulle ihan sama.”

”Nyt sä et kyllä taida puhua ihan totta.”

”Puhunpas!”

Tuima ilme, leuka päättäväisesti pystyssä.

”Ja nyt mä näytän sen sulle menemällä pois kuuntelemasta.”

Tömps, tömps, tömps, tömps.

No olipas mustakin hyötyä.

Kohta ne juoksevat kumpikin tänne riitelemään.

Sitten saan taas olla erotuomarina.

Eivätkä ne kumminkaan kuuntele.

Isosisko laittaa kuulokkeet takaisin korville.

Olinko mä muka lapsena noin julma?

Ja noin itsepäinen?

No olin.

Oli niin epäreilua, kun piti olla reilu.

Eivät muut kuitenkaan olleet.

Ei itsekään olisi jaksanut.

Ovi käy.

Sieltä nyt ainakin jompikumpi lähti pihalle.

Hetkeä myöhemmin isosisko katsoo ulos ikkunasta.

Siellä ne leikkivät yhdessä, ihan tyytyväisen näköisinä kumpikin.

Ehkä se kuitenkin vähän kuunteli.

Ja jaksoi olla reilu.