Hytistelyä

Sadevaatteet ja villasukat eivät auta, jos kädet jäätyvät ja päästävät kylmän sisään. Eivätkä sormikkaat ja lapaset pidä käsiä lämpiminä, jos ne kastuvat läpimäriksi. Tarvitsen kai vedenpitävät hanskat.

sataa ropisee
kohmeisia sormia
tuulen viimassa

Kokkailija koheltaa

Minulla oli yli jäänyttä kinkkua jääkaapissa ja päätin tehdä siitä ruokaa. Kokkausprosessi vaati pari soittoa äidille ja sisälsi silti hieman arvailua, mutta lopputulos oli varsin mainio! Ja pääsin vielä toteuttamaan taas yhden Hertan haasteen: runoreseptin/reseptirunon.

Näin pääsee eroon ylimääräisestä kinkusta
Jääkaapissa kinkkupaketti
ja vieressä putkilo sinappia.
Mitähän sitä kokkaisi?
No parsakaali-kinkkugratiinia!

Aluksi soitetaan äidille
ja kysytään ainekset.
Parsakaali, creme fraiche ja purjoa:
siinä päivän ostokset.

Mutta kohta on sormi suussa taas -
mitenhän se ruoka valmistetaan,
ja mitä osia purjosta syödä saa?
Ei muuta kuin äidille soittelemaan!

Äidiltä hyvät ohjeet saan:
ensin purjoa ja parsaa keitetään
(muista laittaa suolaa kattilaan!)
ja sitten kinkun kanssa vuokaan heitetään.

Sinappi ja creme fraiche sekoitetaan
ja seos muun ruuan päälle kaadetaan.
15 minuuttia 200:ssa paistetaan
ja sillä aikaa pastaa kiehautetaan.

Ja lopuksi: hyökätään tietenkin ruokailemaan!

Treeniruno (hieman myöhässä)

Tämä ei ehtinyt nettiin ihan oikean vuorokauden puolella, mutta tuleepahan nyt kuitenkin. Olin treeneissä ja sain taas muistutuksen siitä, että siellä on hyvä olla hereillä.

aikidokalle:
kun joku lyö sinua
kannattaa väistää

Luentoruno

Oli aika kuiva luento. Opettaja on ihan kiva, mutta luennoilla käsitellään tylsiä tekstejä. Halusin pois.

Muutetaan Pääsiäissaarille
Mitä on taide?
Ei sitä oikeastaan ole edes olemassa.
Yksilöllisen ilmaisun välineet
ja maallisia asioita koskeva jumalallinen järjestys.
Taiteilija on poikkeuksellinen henkilö.

Tylsyys tulee ja tappaa.

Omg Pottermore!

Pottermore!

pakko sanoa
Rowling on jumalani
heh heh, Puuskupuh

Villin lännen runo

Kertailin Yhdysvaltoja käsittelevään tenttiin. Materiaaleissa mainittiin uudisraivaajat.

Reipas uudisraivaaja
Aion lähteä maatani rakentamaan,
Villiä länttä raivaamaan.
Menen ja seuraan kohtaloain:
Jumalalta tämän tehtävän sain!

Mukana vaimo ja lapsia viis,
ostamme isot vankkurit siis.
Rahaa ei ole, mutta lainaa saan -
kun saan maatilan, pystyn sen maksamaan.

Intiaani kimppuumme käy,
mutta matka jatkuu, ei loppua näy.
Maa on suuri ja pitkä on tie,
sen varrella kolera vaimoni vie.

Perillä viimein ja maapalan saan,
ei muuta kuin lehmiä kasvattamaan!
Mutta kaivo on kuiva, eikä sadetta tuu,
pian lehmistä jäljellä on vain luu.

On lapsilla nälkä, mutta ruokaa ei
ja vanhimman tyttären rosvo pois vei.
Jälkeen pitkän matkan ja suuren vaivan
yksi kerrallaan lapsille hautoja kaivan.

Toivoni menetän, maani pois myyn,
vaan ostajan intoon pian ymmärrän syyn:
mailla on kultaa ja öljyäkin
kohta ostaja rakentaa palatsin.

Itse saluunan tiskillä suruuni juon
ja pokerissa konkurssin itsellein tuon.
En velkoja maksa, ei rahaa oo lain -
pelikumppanit siis minut hirttävät vain.

Runo, jossa on aika vähän järkeä

Ei oikein ollut ideoita tänään. Tuijotin ulos ikkunasta ja näin korkean piipun nokassa välkkyvät valot. Ne näyttivät räntäsateessa vähän silmiltä.

Valot varoittavat lentokoneita
Punaiset silmäsi loistavat
läpi synkän, pimeän yön.
Tuulesta, tuiskusta välittämättä
teet suuren ja tärkeän työn.
Mutta miksi räpyttelet koko ajan?

Päivä Pupun elämästä

Ideoita ei oikein ollut, joten lopulta tartuin Hertan haastelistaan ja kirjoitin runon, jonka jokaisessa säkeessä on ääniefekti. Aiheena on niinkin jännittävä juttu kuin tämän päivän touhuni.

Viuh, puuhakas perjantai
TYYY-tytytytytytytytytytytytytyydyydyy, herätyskello huudahtaa,
vaan töks, nyt se hiljaa olla saa.
Örrh, puran pöpperössä patoumia,
mutta jytym, pian lennän pitkin tatamia,
skriih, sitten junalla keskustaan,
lääh puuh, portaita kapuamaan,
rouarh, maha luokassa murahtaa,
slurps, tee luennolla mahaan lurahtaa,
maiskis, lounasta viimein saan,
iih, ja menen leffaa katsomaan,
WUTUM - tulipallo pamahtaa
ja snif, kyynel silmään herahtaa,
kotona blääh: aika heikosti läksyjä teen,
mutta phuuh, lopulta nukkumaan meen!

Ohjailevia ilmauksia

Kirjoitin esseetä. Se oli tylsää. Haikustakin tuli tylsä.

direktiivisyys
tee, älä tee, saat tehdä
voisitko tehdä?

Pääkoppaa jomottaa

Kyllä lomalla oleminen on rankkaa. Kerrankin ehtii käydä pankissa juttelemassa tärkeitä ja katsoa keskittymistä vaativan leffan, ja sitten päätä alkaa särkeä. Onneksi huomenna pääsee taas nukkumaan luennoille. Käytin kuitenkin tilaisuuden hyväkseni ja toteutin taas yhden Hertan haasteen: runon, jonka sanat loppuvat kirjaimeen "a".

Aivoissa kajahtaa "aaaaa"
Aivoja kannattaa jumpata,
mutta varokaa,
saattaa aivojansa jopa liikaa pumpata
ja alkaa päänsärkyapina kallossa humpata.

Opiskelun iloa

Aloitin erästä vähän vähemmän motivoivaa koulutyötä, prokrastinoin ja tuskailin pitkään, mutta pääsin lopulta vähän alkuun kiinni. Siihen oli sitten hyvä lopettaa ja siirtyä Screnzyn pariin. Ettei nyt sentään valmistuisi kielioppiessee liian helposti.

pääsin alkuun nyt
paras lopettaa heti
ettei innostu

Pääsiäisen tuotoksia

Olin pääsiäisen yli mökillä, mutta onneksi kaiken kivan touhuilun välissä ehti vähän runoillakin. Tässäpä siis pääsiäisen runot, jokainen oman pikku selostuksensa kera.

6.4.
Jostain syystä mökillä ja mummolassa käy aina niin, että nukun öisin ainakin kymmenen tuntia mutta otan silti päivälläkin ainakin yhdet parin tunnin nokoset. Se on kivaa.

mökillä mä voin
nukkua päiväunet
käpertyneenä

7.4.
Hertan haastelistalla oli otsikko "Pöpelikön kuningatar". Kun mökkimme kerran on melkoisessa pöpelikössä, ajattelin, että sieltä varmaan saa inspiraation tällaiseen runoon, ja niinhän sieltä saikin. Runo on varsin uskollinen tiivistelmä yhdestä kevättalvisesta mökkeilypäivästä.

Pöpelikön kuningatar

Vesiämpäristä jäät pois hakkaan ruuvimeisselillä,

avannosta pesuvedet haen ämpärillä,

koiran kanssa karahkoja jäätä pitkin laahaan

ja pikkurisut pulkalla vielä perässä raahaan.

Toisen männyn oksat heitän järven rantaan pinkkaan

ja sinkkivadissa likaiset tiskit hinkkaan.

Saunan jälkeen lumen läpi jäiseen järveen rämmin,

sisko sanoo kuivatessaan: ”Kohta on pylly lämmin”.

8.4.

Mökillä oli taas mukana edellisessä runossa mainitun serkkujen koiran lisäksi myös isotädin kissa. Se inspiroi veljeni antamaan minulle runon otsikon "I lose my faith in you as a cat". Otsikon kielestä johtuen runostakin tuli tämmöinen vieraskielinen.

I lose my faith in you as a cat

You don’t want to eat fish.

It should be your favourite dish.

When I pet you, you won’t purr,

you never seem to clean your fur.

And our house is full of mice

because you think they’re kind of nice.

Your eyes don’t see in the dark,

I think I’ve even heard you bark.

You love to play fetch and you howl in the night,

you’re cheerful and friendly, you don’t scratch or bite

and when you bring me the paper, just like that,

I lose my faith in you as a cat.

You lick my face and wag your tail

and when you try to climb, you fail,

you chase the postman away

and you lie still when I say ‘stay’.

I suppose it’s kind of fun

that you come with me when I run

but if I’d wanted us to jog,

I might as well have bought a dog.

9.4.

Mökillä oli vielä aika lumista ja maailma näytti muutenkin aika valkoiselta. Siksi tartuin tilaisuuteen ja toteutin Hertan haasteen "runo asioista, jotka ovat valkoisia".

Maailmani on maitolasi

Järven jää on valkoinen,

puhdas lumi peittää sen.

Tuskin näen joutsenen,

joka istuu luona kivien.

Ja alla poutapilvien

on mökki vitivalkoinen.

Sitä päin kai kohta kävelen:

toi valkeus lumisokeuden.

Epäkypsää hymyilyä

Tänään latasin puhelimeeni pikaviestiohjelman ja sitten keskustelimme hyvin järkevästi ja kypsästi kaverini kanssa. Löysimme hienon valikoiman hymiöitä. Meillä on huonoa huumoria vaikka muille jakaa.

Tässä välissä mainittakoon, että olen lukenut parina viime päivänä Daniil Harmsia. Se ehkä selittää vähän. Luultavasti ei.

Joo, vähän on väsynyttä.

Kasvin matkassa

Perjantain runo on Pupun antama haaste: runo kasvin näkökulmasta. Perjantaina siirreltiin narsisseja, ensin isoon ruukkuun pihalle tuosta ulkoeteisestä, sitten takaisin sisälle, kun alkoi sataa niin älyttömästi lunta ja sitten tänään lisäsin viimeisen säkeistön, kun narsissit pääsivät takaisin ulos auringonpaisteeseen. Narsisseja oli 6 pikkuruukkua ja ihan selkeästi ne pälättivät siinä keskenään innokkaina ja hämmentyneinä. 

        Narcissus pseudonarcissus 

hei mitä tapahtuu
taas meni tollaset pötkylät ohi tuosta
nyt kauhea pauke ja meteli tässä
pimeää 

ääk minne me mennään
apua toi kaivaa mullat pois tuosta
nyt me kuollaan kaikki tässä
valoisampaa 

öö mitä täällä sataa
voi ei en tykkää ollenkaan tuosta
nyt joku, apua, ei me voida olla tässä
takaisin pimeyteen 

ooh miten täällä on näin kirkasta
hei kato jänis on mennyt tuosta
nyt on ihan ookoo fiilis hengata tässä
huhtikuinen aurinko

Junassa kohti lomaa

Tässä torstain runo, jonka raapustin junassa matkalla vanhempien luokse pääsiäislomaa viettämään.

aamuja monta
sunnuntaita peräkkäin
pääsiäislomaa

Matikkaruno

Ideat olivat vähissä, joten tartuin taas Hertan haastelistaan. Sieltä pisti silmään "runo numeroista ja/tai matematiikasta". Tämä on ehkä enemmänkin matikan keinoin toteutettu (epä)runo, mutta saa luvan kelvata.

Tehtävä 113b: Muodosta yhtälö aikaansaavuudelle ja selvitä sen avulla maksimaalinen läksyjentekotehokkuus.
v = väsymys
l = luovuus
p = prokrastinaatio
t = tehokkuus

Kun 0 < v < 3, l = -0,5v + 3

Kun 3 < v < 4, l = 3,5v - 9

Kun 4 < v, l = -3,5v + 19

p = kv, missä k on vakio
t korreloi l:n kanssa
tp = n, missä n on vakio

Päätellään, että ?

Luovuusloukku

V on vaaniva väsymys,
l on loistava luovuus,
p pahamaineinen prokrastinaatio,
t tiukka tehokkuus.

Kun aluksi alkaa väsyttää,
se aivojen luovuuttaa hyydyttää,
siis v:n kasvaessa l lässähtää.
Mutta sitten kun tarpeeksi väsyttää,
aivot villin vilinän käynnistää,
ja pää ajatuksista räjähtää:
v:n vielä kasvaessa myös l hypähtää.
Tämä vaikutus kuitenkin lyhkäinen on,
ja sen jälkeen on pää taas ajatukseton:
alkaa l:n käyrällä luisu loputon.

Lisäksi p on suoraan verrannollinen v:hen,
ja t korreloi l:n kanssa, mutta suhteutuu käänteisesti p:hen

joo, ei jaksa laskea, hukutan itseni teehen.

Tätä päivää

Tai oikeastaan viime yötä. Koin traumaattisen herätyksen kuuden maissa, kun huoneessani oli niin kuuma ja tunkkainen ilma, etten saanut enää nukuttua. Pienen pohdinnan jälkeen avasin tuuletusikkunan, huomasin miten hiton kirkasta ulkona oli vaikka oli vielä yö (minun vuorokausirytmissäni) ja palasin nukkumaan. Kuuntelin keväisiä ääniä ja kuvittelin itseni 250 kilometrin päähän.

Pupu antoi haasteeksi kirjoittaa runon, jonka jokaisessa sanassa esiintyy tietty kirjain. Kuka arvaa mikä se mahtaa olla!

Ööh

Öisin pyörin öhisten.
Yöllisen öykkäröintini syyllisryökäle:
                                                           ääliömäinen peittomörkö.

Rössypottuvarpaani höyryää yöilmassa.
Lööbaan.
Lämpötila: hävytön, törkeä & rötälemäinen.
Ylös möngin öhkäisten, könyän kömpelösti.
Aamuyön valööri hyökkää mykiöön.
Vyörytytän fönsterin öppnaaksi.

Elämöittävä ilmiö: O₂

Eilistä runoutta

Kävi niin surkeasti eilen illalla, että nukahdin istahtaessani hetkeksi sängylle, ja jäi runo päivittämättä. Heräsin hämmentyneenä kahden maissa, sammutin valot ja jatkoin nukkumista.

Tässä nyt sitten eilinen runo. Inspiraationa toimi Pupulaisen haastelistalta löytynyt otsikko ja työstämäni hemodialyysihässäkkä-käännös.

Munuaisella on asiaa

"Apua", se vikisee sisälläsi.

Kyyristelee papuna ja huutaa.

"Samanlainen kuin isälläsi",

lääkärisi sanoo, eikä muuta.

Päivästä päivään sisuksiasi hakkaa,

yrittää saada edes joltain jotain huomiota.

Vaikka sen saa, silti paukkaa.

Turhaudut ja alat pohtia Viimeistä tuomiota.

Mitä sinä sille oikein voit?

Jos se haluaa hypätä ulos

Niin menkööt, puntaroit.

"Tässäkö tämä on, kaiken tulos?"

"Älä nyt viitsi", se tuhahtaa.

"Sinä sitä kuonaa minuun survot,"

"en minä", se suhahtaa.

"Nyt riittää tollaset urpot!"

Yhtäkkiä pistää kylkeen.

Kyyristyt linkkuun, ähkäisten.

Tippa verta lipuu sylkeen.

Munuainen hihittää vinkaisten.

"Lähden Bora-Boralle!"

"Eihän tälläistä kestä kukaan"

Se nostaa keräset rullalle

ja lähtee litomaan.

"Suodata itse omat sotkusi!"

Uskoako vai ei?

Tänään leikin Taylor Swift-lyriikoiden (älkää kysykö) ja Google Translaten kanssa. Hämmennyksekseni havaitsin, että pisteen käyttäminen lopussa ja sen pois jättäminen muuttivat käännöksen merkitystä odottamattomalla tavalla. Tutkimattomat ovat konekääntämisen tiet.

Piste

Kun olet kahdenkymmenen
ja joku sanoo sulle sen
_niin aiot uskoa
___aiot uskoa sen

_______muttet kyllä usko sitä

_______________________

Pulassa yliopistolla

Yritin päästä luennon jälkeen syömään Metsätalon Unicafehen. Ikävä kyllä Metsiksen A-siipi on mystinen paikka, josta on välillä hirveän vaikeaa päästä minnekään - varsinkin jos ovet eivät aukea ja hissi kulkee vain ylöspäin. Kun lopulta monen mutkan kautta pääsin sieltä pois, seikkailusta oli pakko kirjoittaa runo. Samalla käytin tilaisuutta hyväkseni ja toteutin yhden haasteen Hertan antamalta listalta: "Runo käyttäen indikatiivin toisen yksikön yleistävää persoonaa".

Sä harhailet Metsätalolla
Sulla on ruotsin luento A-siivessä,
kun lähdet pois sä aiot käydä syömässä,
mutta kun tartut ovenkahvaan käytävän päässä,
huomaat, ettei ovi aukea - oot jumissa tässä.

No ei se mitään, sä mietit, pääset hissilläkin,
mutta ilmeisesti joku on rikkonut hissinkin.
Painat K:ta, mutta hissi menee kuutoskerrokseen,
siellä sitten ihmettelet: "Mitäs mä nyt teen?"

Sä kuljet käytävässä kunnes pääset portaisiin,
toivot, että sieltä pääset muihin kerroksiin.
Kolmoskerroksessa A-siivestä pitäis päästä pois,
mutta sielläkin on ovi kiinni, aueta ei vois.

Sulle alkaa tulla paniikki mut jatkat alaspäin,
meet ihan pohjakerrokseen, mut näätkin eessäpäin
sen tasan saman paikan josta lähdit liikkeelle,
ja käännyt, juokset portaat ylös ulko-ovelle.

Ulkokautta talon kierrät aulan oville
ja sieltä pääset Unicafen ruokatiskeille,
mutta sitten kun sä syötyäsi tahdot sieltä pois,
toivot ettei kaikki ovet silloin kiinni ois.

Unipäiväkirjaa

Hertan unirunon inspiroimana kaivoin esille vanhoja ranskalaisin viivoin merkittyjä unimuistiinpanojani - olen siis heti herättyäni kirjoittanut ylös asioita, joita olen unestani muistanut. Poimin näistä merkinnöistä yksittäisiä rivejä ja liitin ne yhteen uudeksi kokonaisuudeksi. Jokainen rivi on siis täysin eri kontekstista kuin seuraava; runo kuitenkin onnistuu ihailtavasti säilyttäämään alkuperäisten merkintöjen hengen ja johdonmukaisuuden.


27.1. Miles Fisher / 28.1. SAATANA

Tumma ja ruosteenkatkuinen
Miksi ikkuna puuttuu?
On poissa murtautuu
Innokas koira

Joku jonka kanssa ystävystyy
Asuntoni ovi hajoaa
Pakenevat suklaata

Hän teeskentelee pyörtymistä
Valkoinen valo nielaisee
Kuolen

_________________

Junarunoilua, jee!

Kuulin hämmentävän keskustelunpätkän junassa. Pitihän siitä kirjoittaa.

Ystävyyttä lähijunassa
Kaksi herraa etenee junan keskikäytävää.
Pienempi viinalta tuoksahtaa ja edellä vipeltää,
perässä tulee partaveikko, jota jo kyllästyttää.
"Hei istuisit nyt jo jonnekin, mun jalkoja väsyttää",
huikkaa parrakas hetkeksi pysähtyen, sitten eteenpäin taas tömistää.
Lopulta kaksikko istumaan jää,
ja lepo partamiehenkin lepyttää.
"Mä arvostan sua ihmisenä, en kusipäänä", hän ylistää.
Pienempi nauraa: "Enkö mä olekaan kusipää?"
"Et sä ehtisi", vastaa vain partamies tää.

Alku on hyvin lupaava

Sunnuntaina rustasin runon ratikassa kännykkään (oli muuten aika mielenkiintoista tapella saadakseen tarkoittamansa sanat kirjoitettua, tästä lisää ehkä myöhemmin). Aloittelen kevyesti eli haikulla.

taas ratikassa
valon määrä hämmentää
kesän reitillä

Ja tämän päivän runo on kuvaus viimeöisestä unestani. Kuka arvaa minkä leffan katsoin juuri ennen nukkumaanmenoa? Ja kuka arvaa annoinko itselleni tehtäväksi kirjoittaa kaamean "nyky"runon?

En hyviä asioita enkä huonoja

Huomaan että on kylmä
sininen Kultaa muistot
Lasin läpi
sataa
Portaat kuten voi
non, rien de rien
         HERÄTYS

Aavikon keltainen hiekka
varkain varpaissa
ei Kamelia, ei kangastusta
Salaa seuraamme
non, rien de rien

         HERÄTYS

tutut valkoiset käytävät

puu, Palmu, fazer jota ei ole olemassa

Ylimääräinen kerros!

kaivattu lepopaikka

vettä

non, rien de rien

         HERÄTYS

jalat rakettina parketille

peitto Sivuun

kylpytakki katonrajasta

kiire lyö löylyä, pommi

oven kahva nitkuu

non, rien de rien

non, je ne regrette rien

         HERÄTYS

ei musiikkia

Kaikki Hyvin

Kirvelevä tappio kääntyy runoksi

Hävisin tänään kolme kertaa putkeen Afrikan tähdessä. Seitsemänvuotias pikkuveljeni veti pidemmän korren. Onneksi itsetuntoni tuhkista sentään nousi Feeniks-linnun lailla upea runo, jossa kärsimys ja tuska puristavat ulos kirjallisen timantin.

Rahattomana Afrikassa
Kolmesataa puntaa taskussain
(ne juuri äsken pankista hain)
Kairosta suuntaan nyt Saharaa päin
sieltä löytääkseni etsimäin.

Tyhjä on kaivos ensimmäinen,
mutta onneni kääntyy: alta kivien
huomaan topaasin loiston säteilevän.
Toivon rahojen matkaani edistävän.

Halki autiomaan, yli savannin
kuljen ja löydänkin smaragdin,
orjakauppiaat ohitan leikiten,
poimin mukaani rubiinin punaisen.

Kapkaupunkiin pääsen, raha virtaa vaan,
mutta sinnekään en jää juhlimaan.
Mun silmissäin siintää tuo yksi vain,
sillä Afrikan tähdestä haaveilen ain.

Madagaskarille siis lentokoneella liidän
ja timanttikätköjä kohti jo kiidän.
Vaan voi, sitten pystyyn nouseekin tie,
sillä viidakkoroisto mun rahani vie!

Ei rahatta pääse pois saarelta lain,
siellä istun ja aattelen timanttiain.
Sen toinen jo löysi ja Tangeriin vei -
tähti Afrikan minulle päätynyt ei.

Happy poetry games!

Aprillipilani tänä vuonna oli se, etten kirjoittanut eilen runoa. Aika hupaisa veto, eikö? Heh heh!

Tänään on kuitenkin aika jättää vitsit sikseen ja pistää runosuoni pulppuamaan. En oikein tiedä, miten tämänpäiväisessä keskustelussa esille noussut Katpee-sana pääsi räjähtämään viiden säkeistön (kutakuinkin) kalevalamittaiseksi runoksi. Se taitaa olla sitä napowrimon taikaa.


Pitaleipä ja Kissanainen

Oli kerran kaksi nuorta,
kaksi aikuisen taimea,
kilpailuista kauheimmassa,
pelissä pelottavimmassa.

Koiranpentu kultakutri,
lempivä leukaperäinen,
kannikoiden nakkelija.
viskoja leivänpalasten,

ja liekehtivä leimusilmä,
kaunotar katin omainen,
tarkkasilmä jousinainen,
ampuja oiva nuolien.

Taisteluiden tantereella,
kuoleman kotoseudulla
vuotaa veri valtoimenaan,
hurmeen haju höyryää.

Mutta täällä onkalossa
sysimetsän siimeksessä
virtaa pelkkä kissanpissa,
teinilempi tuoksahtaa.

____________________

Runoilukausi on avattu!

Taisin ehtiä ensimmäisenä tälläkin kertaa, muahhahahhaa. Tästä on kiittäminen vuodenaikaan täysin sopimatonta lumisadetta, joka saapui taas ikkunani taakse kiusaamaan.

Takaisin sinne mistä tulittekin!

Pienet lumihiutaleet taas on tänne eksyneet.

Voisivat jo mennä pois, eikö kevään vuoro ois?

Sulattaa vain tahdon sen, lumilaikun viimeisen,

vaan ikkunani takaa nään: lunta sataa yhtenään.

Lumi kertaalleen jo suli, sitten takatalvi tuli –

kömpiä nyt tahtoisin peiton alle takaisin!

NaPoilija ilmoittautuu palvelukseen

Jep, kyllä minä aion tänäkin vuonna napoilla. Screnzystä en tiedä, viimeksi jaksoin kirjottaa parikymmentä sivua ja sitten innostus lopahti kun käsikirjoitus ei formaattina ollut tuttu. Ehkä jatkan edellistä screnzyäni tai sitten kirjoitan 100 sivua jotain muuta.

En olekaan inspiroitunut runoilemaan pitkiin aikoihin muutamaa spontaania pilkkarunoa lukuunottamatta. Katsotaan tuleeko tonttulapsi vierailulle tänä vuonna.

Huhtikuu on jo ovella...

...ja silloin pyörähtää jälleen käyntiin myös NaPoWriMo! Ainakin allekirjoittanut on tälläkin kertaa mukana runoja rustailemassa, ja viime vuoden tapaan tarkoitus on osallistua myös Script Frenzyyn. Voi olla, että suunnitelma kaatuu jossakin vaiheessa opiskelustressiin ja stressin aiheuttamaan sekoamiseen, mutta yrittänyttä ei laiteta!

Tämän kunniaksi pieni NaPoa edeltävä haikunpoikanen, joka kertoo oikeasta elämästä.

märkä sukka, jee
narulla roikuskelee
villalle haisee

Niinpä

 

No en ole tehnyt yhtään mitään. Ei se mitään, pitää joskus olla tekemättä mitään, että pystyy sitten tekemään jotain. 

Olen ehkä katsonut Peppejä tänään liikaa.

Uusia suunnitelmia

Heipä hei! Tulin siihen tulokseen, että tarvitsen töiden lisäksi vielä jotain kivaa tekemistä, joten uusin hieman ulkoasua yms. 

Lisäksi minusta olisi tosi kiva ylläpitää tätä blogia myös erilaisten kirjoitushaasteiden välissä. Ja koska olen yllytyshullu, Pupu sai minut houkuteltua "Lue tänä vuonna 100 kirjaa"-haasteeseen. Noh, myönnetään, taisin ihan itse saada tämän idean, mutta en kadu sitä ollenkaan.  

Tarkoituksena siis on lukea 100 kirjaa tämän vuoden aikana. Viime vuonna luin 45 kirjaa, joten aikalailla pitää lisätä kirjojen määrää, mutta kuten sanottua, olen yllytyshullu. Enkä joudu tänä keväänä oikeastaan lukemaan pääsykokeisiin (ainakaan niin intensiivisesti kuin aikaisempina vuosina). En ole sitä mieltä, että luettujen kirjojen määrä on se tärkein asia, mutta haluan lukea paljon. Mahdollisimman paljon. Kyllä, olen niitä ihmisiä, jotka masentuvat kirjastoissa. "En ehdi ikinä lukea kaikkia näitä kirjoja!"  Olen addikti. Ja minun on helpompi pysyä mukavassa lukutahdissa, jos otan sen haasteena. Luen kausittain, joskus kahdessa viikossa sen 15 kirjaa, joskus en kuukauteen mitään. Haluankin ruveta lukemaan tasaisesti vuoden ympäri, koska se on ihanaa <3

Ajattelin, että voisin kirjoitella tänne sitten kirja-arvosteluja. En tietenkään spoilaa mitään, mutta tällä tavalla sitä muistaa itsekin lukea ja mietiskellä lukemaansa. "Hmm, en olekaan vähään aikaan kirjoittanut blogiin, olenkohan edelleen aikataulussa?" jne. Olen väsännyt itselleni kirjalistan, joka ei ole mitenkään looginen ja ei riitä siihen sataan kirjaan, mutta ensin luen sen listan kirjan ja sitten lisää muita. Suosituksia saa antaa. Listalta löytyy muun muassa Joycen Odysseus, jota parhaillaan yritän lukea, mutta myös kaikenlaista muutakin, kuten Ellery Queenia, Jonathan Lethemiä ja vanhaa kunnon Rowlingia.

Lisäksi sitten on odotettavissa virkkausta, koska se on mukavaa ja prokrastinoin virkkaamalla, etenkin tuota Odysseusta punnertaessa. Kunhan saan skannerini toimintakuntoon, saatan myös ympätä tänne ties mitä raapusteluja.

Ahh, kevät ja kevätinnostus!

Kaksi viimeistä

Ja näin sanomme hyvästit NaPoWriMolle. Olit hauska ja sait minut hyvälle tuulelle superkiireisen huhtikuun aikana. 

Perjantai 29.4. 
Vappuruno näin aatonaattona. Whatever. 

Haalarimerkit

Lapsi kysyy:
"Äiti, miksi tädillä on sormissa reikiä?"
Äiti tuumii hetken ja vastaa:
"Lapseni, nyt on vappu."
Kuuluu kauhistunut inahdus ja:
"Tuleeko sillon kaikkien sormiin reikiä?"
Äiti hymyilee salaisesti.
"Vain opiskelijoille."

Lauantai 30.4. 
Toivon, että tämä näkyy kunnolla. 

           tio  Na                                     ka  pik 

      raa            Po                        haus           ku

   te                      Wri             ka                       haas

li                                Mo    ai                                 te

al                                   oli                                     so

ja                                                                           pi

    us                                                                  van

         no                                                         ren

               ru                                              noh

                    ni                                     ko

                         der                          ja

                               mo                on

                                     on     nek

                                          si

Pupun viimeinen NaPoWriMo-runo (ainakin tältä vuodelta)

Kaikki päättyy aikanaan, niin myös huhtikuu ja NaPoWriMo. Snif. Tämä oli (yllättävän) kivaa ja minulle ainakin tulee vähän ikävä päivittäistä runoilua. Onneksi ensi vuonna voi osallistua uudestaan!

Viimeisen runon pitää totta kai olla syvällinen ja kertoa jotain oleellista koko NaPo-kokemuksesta. Siksi kirjoitin runon kananugeteista, tai kuten Unicafen ruokalistoissa lukee, kanan nugeteista.

Kanan nugetit

"Elämä on vaikeaa",
vanha kana valittaa.
"Nugettini joku aina varastaa,
en koskaan niitä syödä saa."
Auttakaa vanhaa kanaparkaa -
ottakaa kiinni nugettivarkaat!

Voittotunnelmia

Sain juuri Script Frenzyni valmiiksi. Sen kunniaksi toinen runo tälle päivälle:

100 sivua, 50 ruumista

Kovasti kirjoitin, taistelin,
epätoivoakin maistelin.

Taidan olla voittaja nyt.
Olo on hieman hämmentynyt.

Mutta sitten alkaakin naurattaa:
kohta muutkin Screnzyni lukea saa!

Vielä yksi aikidoruno

...koska aamutreenit ovat niin inspiroivia. Höpisen oikeasti jotain tällaista jatkuvasti.

Treenimonologi

Ääks, miten tää nyt menikään?
Eiku mitä ihmettä?
Nyt mulla on taas kädet ja jalat ihan sekasin.
Voi ei, miten ne kädet olikaan?
Oho, ei se tainnut ihan näin olla.
Ääää mä en nyt yhtään hahmota tätä.
Siis oliks se näin?
Näin, näin, näin, sit näin?
Jee... Sit kun vielä oppis tekemään tän mutisematta itekseen.

Taas haikupäivä

Niin. Tämä menee ehkä vähän sille "Ja sitten he ratsastivat. KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI-KLOPOTI jne" -linjalle. Menkööt.

Kokous


päätös on tehty
pam pam pam pam pam pam pam
sitten kaljalle

Elämän pieniä huolenaiheita

Miettivätkö normaalit ihmiset tällaisia asioita?

Vainoharhailua

Jätin hellan päälle.
Unohdin lompakon. Tai vyön. Tai hammasharjan. Riippuu minne olen menossa.
Joku hyökkää kohta kimppuun puskasta.
Pitäisi tehdä jotain, ihan varmasti, mutta en muista mitä.
Jos suljen silmät suihkussa, kirvesmurhaaja tulee. Myös lukitun oven läpi.
Sängyn alla on Otus. Se haluaa tarttua nilkkoihini.
Tuo keppi on käärme.
Kaikki vihaavat minua.
Tänään ei oikeasti olekaan treenejä.
Pimeä on hyvin vaarallista, mutta jos laitan valot päälle, joudun näkemään kaiken mikä siellä piileskelee.
Liitetiedosto jäi liittämättä.
Muu perhe ei ole myöhässä. He ovat kuolleet auto-onnettomuudessa.
En muistanut laittaa kännykkää äänettömälle.
Korvakoru on tippunut jonnekin.
Palautin vahingossa väärän tekstin.
Näytin äsken omituiselta. Tai kuulostin. Varmaan sekä että.
Tukehdun yöllä, jos laitan oven kokonaan kiinni.
Unohdan oman nimeni.
Housujen vetoketju on taatusti auki.

Minussa on jotain pahasti vialla.

Sentimentaalista sössötystä

Olen pääsiäislomaillut kotikotona (vanhempien luona) melkein viikon. Tänään käveleskelin pitkin kylää ja huomailin kaikenlaista. Ei tämä nyt ihan niin mahdoton paikka ole kuin luulee. Paitsi kyllä muisteloitiin taas yhden kaverin kanssa lapsuusaikoja, huh huh. Tässä kuitenkin.

Kotiseutu - oodi Savi-citylle

Paikka, jossa olen asunut suurimman osan elämästäni.
Paikka, jossa olen tutustunut suurimpaan osaan ystävistäni.
Paikka, josta sain suurimman osan muistoistani.
Paikka, josta olen löytänyt suurimman osan omituisuuksistani.
Paikka, jossa kypärän voi jättää huoletta pyörän sarveen.
Paikka, jossa henkkarit eivät oikeastaan ole tarpeen.
Paikka, jossa tietää lähes jokaisen vastaantulijan.
Paikka, jossa tuntee lähes jokaisen rieskanpurijan.
Paikka, jossa joku saattaa ajaa holtittomasti traktorin lähes seinään.
Paikka, jossa takapihaltaan saattaa löytää yhtäkkiä vaikkapa heinäseipään.
Paikka, jossa kaupan myyjä lähtee juoksemaan perääsi tuoden unohtamaasi kurkkua.
Paikka, jonka lukiossa voi välitunnilla aivan hyvin ottaa vähän lepiä, minuutin pari nukkua.
Paikka, jossa aika monta kertaa kiipeilypuusta putosin.
Paikka, josta toisinsanoen olen oikeasti kotoisin.

Ha... ha... ha... HAASTERUNO!

Hertan haastelistalla oli otsikko "Kotkan kuolema". Googlailin ensin tietoa Kotkan kaupungista (ja havaitsin, ettei se ole yhtään siellä missä luulin sen olevan) mutta päädyin kuitenkin linturunoon. Allitteraatio tuli jostain. (Syyttävä sormi huitoo jonnekin Hertan suuntaan.)

Kotkan kuolema

Korkealle kohosin,
lentää liitelin
ylhäisessä yksinäisyydessä
kaukana kaikesta
muita mahtavampana.
Pahamaineisena, pelättynä
katselin korkeuksista
alhaisia alamaisiani.

Se oli virhe.
En huomannut voimalinjaa.

Jospa tässä nyt pääsisi takaisiin kunnolliseen rytmiin

Noh, katselin jonkun uusintajakson Pasilaa tässä tänään. Luonnollisesti. 


Kaupassa

Kyllä silloin ennen annettiin aina tilaa mummoille ja papoille.
Annettiin mennä edelle jonossa, niin.
Kumarrettiin tai niiata niksautettiin vielä päälle.
Nyt menette ja pidätätte töykeän nuorison! Nyt hetipaikalla!
Huomasin tänään kaupassa, että vain yksi nuori antoi vanhusten mennä edelleen.
Yksi kymmenestä! Sietävätkin ne loput yhdeksän tulla pidätetyiksi, niin.
Kumarsi se ainut kunnollinen nuoriherra ja antoi Repomiehelle tietä, niin teki.
Harvoin kohtaa sellaista vanhusten kunnoitusta, harvoin.

EI JUMALAUTA!

Vielä vähän mökkimuistelua

Pesin aamulla hiukset, mutta savusaunan tuoksu on tarttunut niihin yllättävän tiukasti.

kotona, silti
hiukset tuoksuvat vielä
savusaunalta

Kahden päivän runot

En näköjään vaan voi päivittää näitä ajoissa, huohh. 

Sunnuntai 24. huhtikuuta
Kävin kävelyllä ja oli lämmin, jopa kuuma päivä. Puhaltelin saippuakuplia. Luisuin ehkä lieviin lapsellisuuksiin. Sen kunniaksi. 

Lepakkomies

ii, kevät tuli
lumi suli, sen alta
paljastui: maata


Maanantai 25. huhtikuuta
Niin, luen tosiaan Joycen Odysseusta. Että niin. 


Odysseus -  matka


Avaan kirjan, olen pikkuhiljaa innostunut.
Päätän, etten luovuta, niin paljon olen kiinnostunut.
Itseasiassa jo kansikuvakin ihmetyttää,
miksi tuo d tuossa kohtaa möllöttää? 
Ylistävät taitteet luen, itsekseni naurahdan.
"Aikamme mestariteos", ehkäpä hurahdan, 
uppoudun kunnolla ja täysin rakastun, 
silmät sirrillä pinnistelen illalla, samaistun.
Teen kaiken lukien samalla, pyykit, tiskit. 
Hetkinen, niin teen aina, damn it. 
Kuitenkin, kenties luen koko vuorokauden yhtäjaksoisesti,
lykkään kaikkea muuta tekemistä, etenen kirjassa intohimoisesti.

No niin, nyt on aika valmistautua, 
huomaamattani olen tuolin reunalle alkanut hivuttautua. 
Luen sivun, toisenkin. Hämmennyn, luen uudestaan. 
Ei hitto, ei tämä voi tämmöistä olla. Sanoja peräkkäin vaan. 
Jatkan matkaa, tappelen eteenpäin sivu sivulta, 
pääsen ensimmäisen osan loppuun, lopulta. 
Ikinä ei ole näin kauan kestänyt lukea 50 sivua. 
Enkä ole koskaan tuntenut tälläistä fyysistä kipua. 
Silmiäni särkeen, kuten myös päätä. 
Olisipa kylpyamme täynnä jäätä. 
Kuitenkin jatkan, 
kyllä minä pystyn, jaksan.

Ei hitto, tämä vaikutti jo vähän selvemmältä, lupaavalta, hyvältä,
ei tarvinut kaivaa merkitystä ihan niin pitkältä, kaukaa, syvältä.  
Leopold Bloom, minkä teitkään, älä ajattele hyvä mies, 
puhu vain. Dialogissa pysyn ehkä vielä perässä, kenties. 
Ei hitto, en kyllä luovuta. Luen sitten vaikka lauseen kerrallaan. 
Oikeastaan, ehkä hyväkin strategia. Eivät virkkeet toisiinsa millään tavalla liity kuitenkaan. 
Joskus jopa jotain ihan oivaltavaa löytyy, ratikkavitsi. 
Noh, ehkä tämä tästä. Periksi en anna, koska olen idiootti, siksi.

Neljän päivän runot

Vietin pääsiäistä mökillä. Nämä runot liittyvät tavalla tai toisella siihen. Jokaiselle sitten oma pikku selityksensä (Herttaa matkien).

Perjantai 22.4.

Hertan haastelistalla oli runo kodinkoneista. Mökillä oli käymässä myös isotädin kissa. Siispä.

Kissan käyttöohjeet - Kissa ja kodinkoneet

Älä laita kissaa mikroaaltouuniin.
Se paistuu.
Älä laita kissaa pesukoneeseen.
Se hukkuu.
Älä laita kissaa kuivauskaappiin.
Se ahdistuu ja paistuu.
Älä laita kissaa jääkaappiin.
Se paleltuu.
Älä laita kissaa pakastimeen.
Se jäätyy.
Älä laita kissaa tehosekoittimeen.
Se menee rikki. Pahasti.
Älä laita kissaa muihinkaan kodinkoneisiin.
Se on terveen järjen vastaista.

Lauantai 23.4.

Hertan haastelistalla oli myös anagrammiruno. Kyykäärmehavainto ja myyrästys ovat tositapahtumia, samoin hattu. Ällö Kim sen sijaan on fiktiivinen henkilö.

Ällö Kim mökillä

Käärme kiemurteli pihalla.
Märkä ele helli, raapi mukit
kissa naarmuille.
Ei raaskis mullan
alta etsiä myyriä
rymytä ei sitä ala
huvittaa.
Hattu vai?

Sunnuntai 24.4.

Huussi on oleellinen osa mökkielämää. Pimeällä sinne on hiukan pelottavaa mennä, mutta onneksi kynttilä auttaa.

tunnelmallista
kun huussia valaisee
pelkkä kynttilä

Maanantai 25.4.

Venevajan eteen syntyi viikonlopun aikana järvestä valuneen veden muodostama matala lammikko, jossa havaitsimme maanantaina paljon sammakoita. Ne pitivät meille kauniin kurnutuskonsertin, joka muistutti sekä kissan kehräystä että hyvin pieniä ja hiljaisia moottorisahoja.

Kevätkurnutus

Menimme kaikki
yhdessä sammakoita
ihmettelemään.

Kolmen päivän runot

No niin, pääsin vihdoinkin langoille. Päivittelenpä siis tänne uudet luomukset, pari haikua ja joku ihme, pienillä selityksillä. 

Torstai 21. huhtikuuta
Istuin junassa. Luin kirjan. Se oli ihana&ihanaa!

lukemiseni
kirjaan rakastuminen
ero itkettää

Perjantai 22. huhtikuuta
Niin tosiaan, olen allergikko. Kevät on samaan aikaan ihan mahtava, mutta kuitenkin aika pyllystä. 


miten kaunista
en saa henkeä enää
missä ne lääkkeet


Lauantai 23. huhtikuuta
Katselin tuossa Doctor Whon uusimman jakson. Nam. 

Se loppuu oohon


Avaruus, tuo tumma yläkerran naapurimme.
Mitä lie kätkee pimeyteen ympärillämme.
Yksinkö olemme, omassa seurassamme?


Ripottelee niskaamme sateita, säteitä.
On kuulemma ääretön ja laajentuva. 
Rajaton, päättymätön, ihan mitä kaikkea. 
Yritä siinä sitä sitten ymmärtää. 


Rohkenen epäillä, että kukaan ymmärtää.
Itse tiedän, etten koskaan täysin tajua. 
Voin kuitenkin jatkaa pohtimista, ihanaa. 
Edelleen aiheuttaa akuutteja niskakramppeja. 
Roikuttaa päätä ikkunasta itsesuojeluvaistottomasti. 


Wau, on se vaan aika hieno.
Hetkinen, oliko tuo lentokone vai tyyppi 40? 
Olen edelleen vaikuttunut.

Pitkästä aikaa haasterunoilua

Tänään tartuin taas Hertan haastelistaan ja valitsin siltä kutkuttavan otsikon "Salaatissani on rusina". Siitä syntyi kenties hiukan vähemmän kutkuttava runo. Huomatkaa varsinkin hieno riimi "räkää"-"poronpallerojäkälää".

Salaatissani on rusina

Salaatissani on epäilyttävä tunnistamaton esine.

Se on pieni.
Se on ruskea.
Se on kurttuinen.
Se on epäilyttävän näköinen.

Sitä tuijotan.
Sitä tihrustan.
Sitä tutkailen.
Sitä haarukallani survaisen.

Onko se eläin?
Onko se kasvi?
Onko se räkää?
Onko se poronpallerojäkälää?

Sitten huomaan, että ystävälläni
on niitä salaatissaan ainakin tusina.
Kysyn häneltä, mikä se on.
Hän vastaa: "Sehän on rusina!"

Rohkaistun ja maistan rusinaa.
Ja mietin, miksi salaatissani ei ole niitä enempää.

Failure

Niin, en tosiaan eilen saanut aikaiseksi tänne runoa. Nyt tulee sitten kaksi. 

Ensimmäinen on viimeöisestä unestani. Näin siis unta siitä, että istuskelin ratikassa David Tennantin ja John Barrowmanin välissä. Molemmilla on aika mukavat skottiaksentit. 

T-A-L-K-I-N-G

TENNANT AND BARROWMAN,
SITTING IN A TRAM WITH ME,
T-A-L-K-I-N-G.
FIRST COMES THE 'R'
THEN COMES THE 'E'
THEN COMES A SCREAM FROM THE GIRL SITTING BETWEEN THEM, 'MARRY MEEE!11' 


Toisen inspiraatio löytyi samaiselta luennolta kuin Pupunkin. Ja otsikkona on sama fraasi. Ensimmäinen asia, joka minulle tuli tuosta mieleen, liittyi luonnollisesti kyseiseen elokuvaan. 

Adverbin paluu 

Koko universumi luuli, 
että adverbit olivat kuolleet sukupuuttoon jo.
Ei myöskään tiedetty, 
että adverbien vihollisia, 
Suomentajia Ilman Todellista Hulluutta (S.I.T.H), 
oli yhä olemassa. 

Aikamoisten seikkailujen jälkeen 
Luke löysi itsensä 
oppimasta adverbien saloja 
arvostetun opettajan hoivissa. 

Samaan aikaan 
komea yksikön kolmas persoona Solo 
jäädytettiin ikiajoiksi,
niin luultiin. 

Paha Että Hutt 
nauroi rehvakkaasti 
pilkkujensa seurassa, 
piti bakkanaaleja epäilyttäviä 
ympärillä jäätyneen Solon. 

Muutaman droidin, 
Sepeteuksen ja Arton, 
näennäisen uhraamisen jälkeen 
paikalle ilmestyi Luke. 

Tuo adverbi 
melkein kokonaan oppinut, 
mustassa asussaan,
vaati vapautusta yksikön kolmannen persoonan, 
kuten myös Passiivi Leian 
ja erään karvaisen yksilön. 

Että nauroi vain, 
yritti adverbin syöttää lemmikilleen 
Rektiolle sekä Suffiksille, 
onnistumatta kuitenkaan. 

Oli adverbi palannut kunniakkaasti, 
onnistunut pelastamaan ystävänsä, 
vaikkakin ehkä hieman tuurilla.  

(kirj. huom. Olen aika piuuuu yhtäkkiä hyökänneiden allergioiden ansiosta)

Luentorunoilua, juuri kun luulitte sen loppuneen

Keskiviikkoiltapäivän luento on jostakin syystä tuotteliasta aikaa. Läksypaperin reunaan ja taakse syntyi hienojen piirustusten lisäksi myös kaksi runoa.

Adverbin paluu

Se on tullut takaisin
vihaisesti
katkerasti
ja haluaa kostaa
lopulta
viimeinkin
näille opiskelijoille, jotka
törkeästi
laiskasti
valittivat kyllästyneensä siihen.

Se tunkeutuu heidän mieliinsä
sisään
jo tänään.

He joutuvat kärsimään
aina
ikuisesti.

Negatiivinen kalpeus

Onko se sama asia
kuin positiivinen punaisuus?
Ja liittyykö asiaan
jotenkin se,
että punahiuksiset
ovat usein
iholtaan kalpeita?

Murheellinen runo

Stellerin merilehmä on surullisuuden symboli. Tämä runo kertoo miksi.

Stellerin merilehmät

Kaikessa rauhassa kelluimme
pohjoisen kylmissä vesissä
ystäviä ympärillämme
onnellisina.
Söimme levää.
Lepäsimme.

Kun he tulivat,
emme osanneet pelätä.
Miksi he tekisivät meille pahaa?
Ja kun kuulimme kumppaniemme valituksen
oli jo liian myöhäistä.
Emme päässeet pakoon -
olimme pyöreitä, hitaita
emmekä osanneet sukeltaa.

Yritimme suojella toisiamme,
mutta meidän oli vaikeaa puolustautua.
Eihän meillä ollut edes hampaita.
Eikä paksu nahkammekaan,
jota kaarnamaiseksi kutsuttiin
pystynyt pelastamaan meitä.
Meri oli verinen
ja herkät korvamme hukkuivat
murheellisiin mylvähdyksiin.

Nyt huudot ovat vaienneet
ja voit tutustua meihin enää museoissa.
Haalistuneet luumme
ovat hyvin harvinaisia
ja varsin arvokkaita.

Mutta mieluummin tietenkin
olisimme vilkuttaneet sinulle
aaltojen keskeltä.
Varmasti tukevat eturaajamme
olisivat soveltuneet siihen erinomaisesti.

Aikido auttaa taas

Eli illan treenit saivat jälleen veren kiertämään aivoissa ja aivot toimimaan hetkeksi. Siispä runo, joka kertoo siitä, miten mahdoton ja hiusten repimistä aiheuttava mutta samalla kiinnostava laji aikido on.

Harmonisen voiman tie

Mitä paremmin
osaa, sitä enemmän
on opittavaa.

Prokrastinaationi

Kummasti aina löytyy tekemistä, kun pitäisi tehdä jotain kirjallista työtä. Tai ihan mitä tahansa, oikeastaan. Ja Pupun antamista haasteista löytyi nimi "Tärkeä askel".

Tärkeä askel

step 1: kirjoita essee

yhtäkkiä

minulla on pyykkejä pesemättä
minulla on huone siivoamatta
minulla on kirjahylly järjestelemättä
minulla on pulloja palauttamatta
minulla on hiukset kihartamatta
minulla on keräyspaperit viemättä
minulla on mämmiä syömättä
minulla on kirjaa lukematta
minulla on leikekirjaa täyttämättä
minulla on Torchwoodia katsomatta
minulla on papereita arkistoimatta
minulla on kynnet lakkaamatta
minulla on työpöytä järjestelemättä

yhtäkkiä

minulla ei ole runoa kirjoitettavana

step 2: kirjoita essee, edelleen

Mikä maa

Eihän tähän oikein voi kommentoida mitään. Ilmaisen siis itseäni runon voimin. 

2011

mitä hittoa
persut marssii esiin, ei
auta ku muuttaa 

Pahan mielen runo

Tein tänään kääntämisen teorian kotitenttiä ja seurailin samalla ääntenlaskentaa. Kumpikaan ei oikein kohottanut mielialaa.

Lisääntyvän latistumisen laki

Nyt on vähän pimeää
jossain pään sisällä
ja kummallisesti
silmiä kirvelee
kurkkua kuristaa
mahassa on ontto tila.
Taustalla juhlintaa
ja taputuksia
tämä jytky ei nyt oikein naurata.

Hämmennys
miten tämä näin meni?
Aamulla vielä
oli aurinkoista
mutta illan edetessä
aloin painua kasaan
ja erikoista kyllä
muuttua kovin litteäksi
lähestyä lattiaa
kunnes pannukakkuna
tai taikinana pikemminkin
pian valahdan sen saumoista
jonnekin maanrakoon.

Ehkä lopulta solahdan Kiinaan?
Ei se varmaankaan olisi niin huono vaihtoehto.

Nopea ja likainen

Ajattelin näin vaihteeksi julkaista tälläisen "jos et tiedä mitä olen tänään tehnyt, niin tämä vaikuttaa todella epäilyttävältä" -runon :) Have fun! 

Myöhäinen julkaisuaika johtuu aika monestakin asiasta. Itse runo on kirjoitettu todistajien läsnäollessa, mutta en usko, että heidän enää muistavan ratikassa paperilapulle raapustellutta sekopäätä (tai lähinnä ehkä se, että niitä meitä on liian monta).

Oodi epäilyttävyydelle haiku-muodossa

äläkä liimaa
sitä käteesi kiinni
en saksi sua

Pikaruno ilmapalloista ja avaruusolioista

Kiireesti runoiltua tällä kertaa. Kertoo asiasta, joka hämmentää minua.

Ilmapallot

Mitä tapahtuu
karanneille ilmapalloille
kun ne kohoavat
korkealle ilmakehään?

Kai ne viimein puhkeavat
lopulta,
mutta minne putoavat
ilmapallojen raadot
ja kuka ne löytää?

Vai nousevatko ne
yhä ylemmäs
kunnes painovoima
ei enää pidättele?

Kenties ne katoavat
Linnunradalle
ja jonakin päivänä
mahdollisesti
muukalaiset toiselta planeetalta
näkevät ilmapalloja
matkallaan jonnekin
kaukana avaruudessa.

Treenit ja pikkulinnut

Tiedän, että kello on jo yli puolenyön. Kirjoitin kuitenkin tämän runon jo iltapäivällä, en vain päässyt postaamaan sitä tänne. Hertta voi todistaa. Itse runo kertoo erään Helsingin urheiluhallin pienistä livertelevistä asukkaista.

Idylli

Aamuvarhain
kun auringon ensi säteiden loisto
on parhain
pikkulinnut heräävät
kodissaan betonirakennuksen sisäkatossa
höyhenensä keräävät
ja alkavat visertää
eikä niitä häiritse kompressorin jyrinä
eikä aikidoharrastajien ukemien jytinä
puoli kahdeksalta aamulla.

"Uusi"

Okei, myönnän, että tämä ei ole tämän päivän aikana syntynyt runo. Mutta pelaan Edgar Wright -kortin! Ja mielestäni maailmassa ei voi koskaan olla liikaa repomiesrunoutta.

Keitin teille kahvia.
Sumppia keittelin, niin.
Repomies, tuo jalo kofeiinilähettiläs.
Tuo iloa muille.
Itse ei saa kahvia juoda, koska verenpaine on vaarallisen korkealla.
Mutta muille kyllä keittelee kaffet.
Niin saavat sitten hörppiä tuota jumalten juomaa.
Tuota tummaa nektaria saavat ryystää mielin määrin.
Repomies pistää teepussin kuppiin.
Repomies, niin, saa sitten ryystää teetä.
EI JUMALAUTA!

Mikä maa, mikä yhteisvaluutta

Niin. Tosiaan nukuin sitten minipäikkärit. Kolmisen tuntia. Kuudesta yhdeksään. En osaa ehkä enää käyttää aakkosia ja ääkkösiä oikein. Että jotenkin kummasti sitä kapsahti tutuimpaan runoiluun. Ehkä jos oikein kovasti alliteroin, pystyn jättämään sen pois kaikista muista teksteistäni. Ja oikeastaanhan tuon otsikon pitäisi olla kahdeksastatoista kahteenkymmeneenyhteen, mutta. Jotain rajaa sentään.


kuudesta yhdeksään

päiväunilla pötköttely
rentouttaa rasittuneimmankin
surkeana seurauksena
valitettavasti valvomista
yöllä yksinään
hihittelee huoneessaan

uupuneena unetkin usein
pelkkää pumpulia
hämmentävän hämäriä
mielikuvia miellyttäviä
herääminen hätkähdyttää
kellonaika karkaa
mielestä maailmalle
sekaisin siinä sitä sitten
yrittää ymmärtää
kellonaikaa, kuukautta,
viikkoa, vuotta,
paikkaa paikantaa

aluksi ajattelee
voivansa vielä
levätä lauhkeana
aamuun asti
törmätä töksähtää totuuteen
ettei enää
uneen urvahda
valvotaan vaan
ehkä ehtii, ennättää
uneksia uudelleen
huomenna, heräten
aivan ajoissa
pirteään päivään

Passiivinen ilta

Kyllähän sitä passiiviesseetä vähän tuli kirjoitettua. Paino sanalla vähän.

kirjoitetaan nyt
tai ei kirjoitetakaan
suomen esseetä

Mielitekoja

Lueskelen Peter Pania. Sitten eksyin Torchwoodin pariin. Joten tälläistä tänään. Jostain syystä on helppo kirjoittaa satuhahmoista, jotka eivät olekaan niin satumaisia. 

Keijut

nuo siivekkäät ystävämme
eivät säästele siipiään
pitävät hallussaan metsiämme
itseasiassa heidän metsiään

järjestävät hillittömiä pippaloita
tanssivat, laulavat, juovat
pitkin niittyjä, soita
kysymyksiä mukanaan tuovat

kuka tietää miksi
keijukaiset niin riemuitsevat
kuka tietää millaisiksi
keijukaiset hämärissä muuttuvat

ahneiksi, sydämettömiksi pedoiksi
nauravat ihmismielten kuvitelmille
repivät unelmia kappaleiksi
tönivät mielikuvituksia mustelmille

lentävät ympyrää, pilkaten,
ihmisten typeryyttä ihmetellen
tuotakin hämäävät vasiten
kihertävät keskenään kikatellen

johdattavat eksyneen lampaan
vielä vähän syvemmälle
nappaavat pikkulapsen hampaan
hekottavat pettymykselle syvälle

rauhassa keijut leijuvat
nakertavat terävillä hampaillaan
korvanjuuressa hiljaa heiluvat
rusto kesäisin maukkaimmillaan

joskus nauttivat herkkua
sitä etsivät kaukaakin
korvan jaloa serkkua
nenää, kyllä maistuukin!

Luentorunoilua, pitkästä aikaa

Terminologiassa oli tänään aiheena sanastotyön vaiheet. Siitä syntyi kaunis runo.

Kutsumus - Näin laaditaan sanasto

Se on valintakysymys
ei voi elää kahdessa maailmassa
siitä tulisi sillisalaattia.
Ette voi sanella sääntöjä
kenelläkään teistä tuskin on siihen valtuutta.
Täytyy tyytyä vähempään
vain kuvailla
vaikka harvoin mikään on aivan puhdasta
on suvaittava sitäkin, mistä ei pidä.

Ja muistakaa:
sanoillanne on painoa
valinnoillanne on väliä
muiden silmissä olette viisaita
muutatte maailmaa.
Joudutte taistelemaan
edessänne on suuri työ
se voi tulla shokkina.
Se vie voimia
työ on uuvuttavaa
mutta se innostaa.

Jee

Jotain jotain jotain. Ja niin. Äärimmäisen, öö, hmm, krähmäistä runoutta luvassa. 

2011

Avaan oven ja epäröiden astun sisään.
Laukustani sitä saamaani paperia kaivelen.
Muistan "Ai niin!" ja henkkarit käteeni lisään.
En tiedä mitä oikein hermoilen.

Nimikyltillinen nainen hieman hymyilee.
Näytän ne henkkarit, siitä hyvästä näköjään pienen lapun saa.
Jossain nurkassa se koppi kai lymyilee,
löydän sen ja osaan numerot lappuun raapustaa.

Vielä kerran henkkarit näytän,
pikkulappusen kirjekuoreen ruskeaan suljen.
Totta hitossa minä äänioikeuttani käytän.
Mieli hieman kevyempänä ovesta ulos kuljen.